Kun viiden vuoden välein toteuttava Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus edellisen kerran vuonna 2021 toteutettiin, oli erinomaisesti lukevien määrä Suomessa 14 prosenttia, kun se edellisenä tutkimusvuonna (2016) oli ollut 18. Samassa ajassa kuitenkin kaksinkertaistui niiden lasten osuus, joilla lukutaito oli heikko tai erittäin heikko. Eikä heikosti lukevien määrä ole vähäpätöinen: vuoden 2021 tutkimuksessa heitä oli 16 prosenttia.
Suomessa valtaosa lapsista siis omaa ihan hyvän lukutaidon. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että heikosti lukevien osuus kasvaa hurjaa vauhtia, samoin se, että erityisesti poikien lukutaito heikkenee.
Suomalaisoppilaiden lukutaidon heikkeneminen on tullut ilmi myös esimerkiksi OECD:n jäsenmaiden yhteisessä tutkimusohjelmassa, Pisassa, joka muun muassa tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista. Pisa-tutkimuksesta selviää sekin, että erot tyttöjen ja poikien luku- ja koulutaidoissa ovat kasvaneet siinä määrin, että ne ovat läntisten OECD-maiden suurimmat.
Sukupuolten välisistä oppimiseroista tiedetään vielä varsin vähän ja ilmiön taustalla voivat vaikuttaa lukuisat syyt. Jotta muutosta saadaan aikaan, tarvitaan lisää sekä tutkimusta että erilaisia konkreettisia toimia.
Laitilassa esimerkiksi on päätetty perusopetuksen ja kirjaston yhteistyöhankkeesta, jolla pyritään edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa sekä hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi