Timo Rantanen
Maamme talous on laskusuhdanteessa. Satamat eivät vedä ja talopakettifirmat ajautuvat konkurssiin. Kun rakentaminen on lähes seis, rakennusmiehet miettivät, mistä löytävät seuraavan työmaan, kun uusia kohteita ei juurikaan ole.
Edellinen vihervasemmistohallitus keksi työllistymistä parantavan keinon, että työttömän tai lomautetun on haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa saadakseen päivärahan maksuun oikeuden.
Käytännössä, kun talous sakkaa, ovat ainoat työpaikat vuokravälitysfirmojen listoilla, joita ei käytännössä ole. He keräävät nimiä listoille, jotta kun joskus ehkä talous lähtee nousuun, on heillä työvoimaa varastossa. Sitä voi sittten tarjota mahdolliselle työnantajalle ja saada siitä oman palkkion.
Työpaikan saaminen tänä päivänä on erilaista kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Kaveri irtisanoutui työpaikastaan ja seuraavana päivänä hänellä oli kolme työpaikkaa, jonne olisi heti päässyt työhön.
Nykyisin tahti on erilainen. Etsit työpaikkailmoituksia, teet hakemuksen (johon saat vain vastauksen kiitos hakemuksesta). Haastatteluun pääsy, saati työpaikka on harvassa, melkein kuin ”pieni lottovoitto”.
Usein käy niin, että avoinna oleva paikka on laitettu hakuun pakosta, vaikka tehtävään on jo sisäisesti valittu henkilö.
Työvoimapula josta puhutaan, olen jutellut työnantajien kanssa asiasta, koskee hyvin useasti pieniä yrityksiä, jotka tarvitsevat hetkellisesti työntekijää tai tekijöitä,esimerkiksi keväällä tai loppusyksystä.
Taloudellisesti lyhyen työpaikan ottaminen ei ole helppoa. Kun työ loppuu, päivärahahakemus menee uusiksi ja odotat seuraavaa korvausta jopa kaksi kuukautta.
En väitä, etteikö joistain alansa huippuhenkilöistä voisi olla jossain päin pulaa. En kuitenkaan usko, että huippuvirkamies lähtee esimerkiksi pääkaupunkiseudulta jonnekin pieneen kuntaan työhön pienemmällä palkalla.
Työttömistä puhutaan, että ovat laiskoja ja työtä vieroksuvia, mutta suurin osa on olosuhteista johtuvista syistä työtön, ei omasta halustaan.
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu.