Lapsuudessa aika tuntui ainoastaan pitkältä: jouluaattona ilta ei tuntunut tulevan ollenkaan, pitkäperjantai oli sentään tajuttu nimetä oikein. Alakoulussa olin jo kellon määräämässä tahdissa, mutta itse ei tarvinnut vielä silloin välittää siinä pysymisestä.
Vierähti vuosikymmeniä, etten kummemmin kellon suvereenia määräysvaltaa elämääni ajatellut. Kun sen jossain vaiheessa tiedosti, kello alkoi ahdistaa. Lieneekö ollut yhteys sekä voimien vähenemiseen että perusluonteeseeni.
Vaihdevuosien aikana yöunet muuttuivat pätkittäisiksi. Pelkkä herätyskellon tikitys haittasi uudelleen nukahtamista aamuyöllä. Ääni yhdisti vääjäämättömään tosiasiaan, että joka sekunti toi lähemmäksi herätyksen pärähtämisen. Kauhistus aamu-uniselle.
Lapsuudessani aamu-unisuus katsottiin valuviakseni, jota muokattiin yhteiskuntanormit täyttäväksi aamuvirkkuudeksi armoa tuntematta. Olin ollut jo vuosia eläkkeellä, kun vihdoin kieltäydyin noudattamasta tätä kunnon kansalaisen normia.
Keski-iän itsetutkiskelussa tajusin olevani urakka-ihminen. Aloittamaani en haluaisi keskeyttää. Nälkä ja väsymys unohtuvat pakertaessa. Valmiiksi saatu antaa syvää tyydytystä ja hyvän levon vaatiman rentouden.
Tutkijan työssä olin pystynyt elämään osin omarytmisesti. Sitä seurannneen neljännesvuosisadan elin minuuttiaikataululla, vaikka ainakin alitajunnan tasolla ymmärsin oman soveltumattomuuteni siihen. Eläkkeelle päästyäni laitoin rannekellon lipaston laatikkoon perikunnalle ihmeteltäväksi.
Eläköitymisen jälkeen pyrin kieltäytymään systemaattisesti kaikenlaisista säännöllistä sitoutumista vaativista ehdotuksista. Silti kalenteriin hiipi kansalaisopiston piirejä, avoimen yliopiston luentoja sun muuta mielenkiintoista.
Korona-aika tyhjensi kalenterin. Ah mikä ihana vapaus! Oma ymmärrys ei tähän olisi ikinä yltänyt.
Korona jätettiin lopulta omaan arvoonsa muiden virusten seuraksi. Harrastustoiminta käynnistyi. Silloin pohdittiin ukon kanssa, mille aletaan. Kumpikin tuntui haluttomalta sitoutumaan mihinkään säännölliseen.
Mahtavaa olla kellosta riippumaton. Voi aamukahvilla kuunnella kroppaa. Jos olo tuntuu reippaalta, tutkaillaan säätä. Hyvä sää. Lähdetäänpä ulkoilmaan. Surkea keli. Silloin päädytään vaikka kaupunkireissuun ja käydään samalla uimahallin kuntosalilla. Jos olo on nuutunut, käpsehditään kotona.
Aikataulutukseen liittyvät myös vieraat. Olen haluton sopimaan vierailuista. Tutut tietävät, että meille voi sopimatta tulla – ottaen riskin, että aina ei olla kotona. Vanhan sanonnan mukaan talo elää tavallaan ja vieraat käyvät ajallaan. Se merkitsee, että tulija hyväksyy tilanteen talossa.
Vahdin aikatauluttomuuttani mustasukkaisesti. Nautin ajattomuudestani. Ennakkosuunnitelmia kyllä tehdään, mutta kiveen niitä ei hakata. Päiväohjelma voidaan aamulla panna ihan uusiksi. Ei olla kellon kahleissa.
Inga Nuojua
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.