Tähän samaan syssyyn tuli tieto, että Varppeen koululla on havaittu jälleen sisäilmaongelmia. Sisäilmatyöryhmä sai ensimmäiset ilmoitukset jo viime keväänä ja nyt syyslukukauden alussa muutaman. Oireita ei onneksi ole ollut laajalla joukolla talossa työskenteleviä, mutta jokainen ilmoitus on otettava vakavasti. Kouluympäristön on oltava kaikille terveellinen.
On onni onnettomuudessa, että Varppeen sisäilmaongelmat havaittiin juuri nyt. Kun selvitystyöryhmä valmistelee kouluverkkoesitystä, huomioon voidaan ottaa myös Varppeen tilanne.
Osa oppilaiden vanhemmista on heittänyt ilmaan ajatuksen, että Varppeen koulurakennus pitäisi purkaa ja rakentaa tilalle uusi koulu. Tässä tilanteessa kun kuntien taloudellinen tilanne vain vaikeutuu ja Laitilassa lapsilukumäärä pienenee, uusi koulu on kaukainen haave. Laitilan Sanomien haastattelussa kaupunginjohtaja Lauri Kattelus sanookin, että koulun purku ja uuden rakentaminen ovat vihoviimeinen keino. Koulutilojahan kaupungilla on pian liikaakin, muuten kouluverkkoselvitystä ei tarvitsisi tehdä.
Nyt pitää vain odottaa, minkälaiseen esitykseen selvitystyöryhmä päätyy. Koulujen kunto on yksi tärkeä näkökulma, kun työryhmä asiaa pohtii.
Teija Uitto