Nuorten tekemisiin huomio

0

Hämeenlinnassa havaittiin 2000-luvun alkupuolella nuorten väkivaltaista käyttäytymistä. Kaupungin sisällä rakennettiin yhteistyöverkosto, johon kuuluvat koulut, nuorisotyö, poliisi sekä sosiaali- ja terveystoimi. Ammattilaiset puuttuivat yhdessä alaikäisten rikolliseen käyttäytymiseen. Malli sai nimekseen Ankkuritoiminta.

Hämeenlinnan malli toimi niin hyvin, että Ankkuritoiminta on laajentunut valtakunnalliseksi. Tähän asti sitä on toteutettu lähinnä isoissa kaupungeissa, mutta Varha on laajentamassa toiminnan meillä koko maakuntaan. Vakka-Suomessa toimintaa pilotoidaan Laitilassa ja ensi vuoden alkupuolella toimintamalli otetaan käyttöön kaikkialla Vakka-Suomessa.

Vaikka valtaosa nuorista voi hyvin, nuorten väkivallanteot ovat tilastojen mukaan lisääntyneet viime vuosina. Se kertoo, että meillä on huonosti voivia nuoria. Kuten ammattilaiset ovat todenneet, korona-aika lisäsi nuorten oireilua, mutta valitettavasti on muita, pysyvämpiä ilmiöitä, jotka ahdistavat nuoria: sodan läheisyys ja ilmastonmuutos. Synkät uutiset saavat helposti näyttämään tulevaisuuden mustalta, etenkin jos oma elämä ei tunnu hyvältä.

Laitilassa nuorten asiat ovat pääosin kunnossa, mutta oireilua näkyy myös täällä. Tämä on näyttäytynyt meille lehtitalossa niin, että lehden jakajat eivät ole saaneet tehdä rauhassa työtään. Etenkin kesällä jakajia kiusattiin. Tilanteet olivat sen verran vakavia, että paikalle oli hälytettävä vartijat. Jotain on pielessä, jos nuoret ovat liikkeellä aamuyöllä ja häiriköivät työtään tekeviä.

On tärkeää, että Ankkuritoiminnassa on myös poliisi mukana. Se toivottavasti herättää nuoret ja heidän vanhempansa ymmärtämään, miten vakavia teot ovat.

Teija Uitto