Laitilan alakouluissa on nyt 644 oppilasta, mutta viiden vuoden kuluttua enää 448. Oppilaskato on merkittävä. Sivistysjohtaja Susanne Laaksonen muistutti kuntalaisillassa, että muutos vaikuttaa myös valtionosuuksiin. Valtio maksaa kunnalle tukea noin 7 000 euroa per oppilas. Kahdensadan oppilaan vähennys leikkaa valtionosuutta siis noin 1,4 miljoonaa euroa. Tämä siis sen päälle, että valtiovarainministeriö leikkaa jo muutenkin kuntien valtionosuuksia ensi vuodesta alkaen.
Kouluverkkotarkastelu kohdistuu erityisesti pienimpiin koulutaloihin, sillä opetuksen järjestäminen pienessä yksikössä tulee kunnalle kalliimmaksi kuin isommassa. Laitilan kyläkoulussa kulu oppilasta kohden on noin 13 000 euroa, kun Kappelimäessä kulu on 6 500 euroa.
Laitilan kuntalaisilta oli hyvä käynnistys keskustelulle. Näin asioita pitää valmistellakin – ottaa kuntalaiset mukaan keskusteluun alusta alkaen ja valmistella muutoksia maltillisesti. Tuleva päätöshän ei koske vain kouluja, vaan vaikuttaa suuresti lapsiperheiden arkeen.
Uudessakaupungissa syntynyt polemiikki Pyhämaan koulusta on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun muutosesitys pongahtaa yhtäkkiä käsittelyyn. Sitä kiivaampaa on vastustus, mitä nopeammin ihmisten pitäisi sopeutua muutokseen.
Teija Uitto