Showmies Suontakaa – Esa Paukulla on monta rautaa tulessa

0
Monessa mukana oleva Esa Paukku on yksi 20-ottelun pioneeri. Laji on kehitetty Suomessa ja ensimmäiset kisat järjestettiin vuonna 1981.

– Varmaan mulla on joku ylivilkkaushäiriö, kun tuntuu, että koko ajan on kaikenlaista touhuttava ja on vaikea sanoa mihinkään ei, Esa Paukku hymähtää pohtien ja haroo viereisen sänkipellon väristä partaansa, johon tuppaa pakkasaamussa muodostumaan jäätä.

Liikkeessä mies tosiaan tuntuu jatkuvasti olevan; haastatteluaamunakin hän on ajanut Laitilaan aamuvarhain Turusta ja jo muutaman tunnin kuluttua matka jatkuu kohti Jyväskylää ja sieltä edelleen Espooseen.

Mutta kun hän seisoo Suontaan kylässä sijaitsevan kotitalonsa pihamaalla jämäkässä haara-asennossa, hänessä on jotakin samanlaista vakautta kuin viereisissä pihapuissa – aivan kuin mihinkään ei olisi kiire ja hän olisi jollakin lailla juurtunut maahan jalkojensa alla.

Suontakana Paukku on kasvanut talossa, jonka hänen isänsä, Karjalan evakko, on aikoinaan rakentanut. Kotipaikka on hänelle merkityksellinen, tukikohta, jossa saa puuhastella ja johon on hyvä monenlaisilta reissuilta palata.

JYVÄSKYLÄÄN häntä vievät aika ajoin musiikkihommat, sillä siellä, Poprock Musiikkitalo Ky:n ammattistudiolla on viimeistelty kymmeniä hänen biisejään.

– Ja koska opettajana työskentelevä tyttäreni asuu Jyväskylässä, voin samalla vierailla hänen ja hänen miehensä luona, mikä on tosi kiva juttu, hän iloitsee.

Paukun viimeisin biisi on nimeltään Villapaita ja se julkaistiin 19.10. taiteilijanimellä EjP. Hän kertoo sen löytyvän netistä 25:ltä eri striimausalustalta, muun muassa Spotifystä, Youtubesta, Applemusicista ja Tidalista.

Musiikki on ollut hänen elämässään isossa roolissa jo vuosikymmenien ajan.

– Nuoruudessani 1980-luvulla meillä oli bändi, Mad Monster, jossa soitti pääosin Suontaan omia poikia.

”Suontaan kotipaikka on hänelle tukikohta, johon on hyvä reissuilta palata.”

PAUKUN instrumentit ovat kitara ja ennen muuta laulu, hän on laulanut esimerkiksi Laitilassa mieskuorossa ja armeijankin kuorossa asepalveluksessa ollessaan. Yksin hän on esiintynyt erilaisissa tilaisuuksissa, häistä ja hautajaisiin.

– Kun tyttäreni meni naimisiin, niin tein heille häävalssin, hän kertoo.

Paukku kehuu isänsä olleen hyvä ja rohkea laulaja, samoin mummonsa eli isänsä äidin.

– Uskon, että siinä on kyse karjalaisista geeneistäkin. Karjalaisuus on sellainen asia, jonka koen tärkeäksi. Onneksi ehdimme isän kanssa hänen lapsuutensa maisemissa Karjalassa käydä, hän kiittelee.

 

 

Esa Paukku on varttunut Laitilan Suontakana, jonne hänen Karajalasta siirtolaiseksi lähtenyt isänä aikoinaan rakensi talon.

OMIA BIISEJÄ hän alkoi tehdä 2000-luvun alussa. Hän säveltää ja sanoittaa, mutta sovitukset tehdään Jyväskylän studiolla.

– Tykkään melodisesta popista ja erityisesti tarinallisuus kiehtoo. Anssi Kelan tyyli siis iskee, hän naurahtaa.

Valmiina Paukulla on noin 30 biisiä.

– Suunnitelmissa on tehdä jossain vaiheessa niistä albumi, haluaisin vain saada näihin biiseihin musiikkivideoitakin tehtyä ennen sitä.

Välissä oli noin 15 vuoden ajanjakso, jolloin hän ei juurikaan tehnyt omaa musiikkia, mutta nyt kuusi viime vuotta musiikin teko on taas maistunut, ja kappaleita on syntynyt useita vuosittain.

– Biisejä syntyy, koska tykkään tehdä niitä. Hommaan ei siis liity mitään sellaista, että olisi kaipuu tai tavoite ryhtyä muusikoksi tai elämään keikkaelämää.

”Onneksi ehdimme isän kanssa käydä hänen lapsuutensa maisemissa Karjalassa.”

MUSIIKIN lisäksi Esa Paukun pitää kiireisenä teatteriharrastus ja näytteleminen.

Vuosikymmenten aikana tutuksi ovat tulleet monenlaiset teatterit, lisäksi hän on tehnyt pieniä rooleja kotimaisissa tv-tuotannoissa ja esimerkiksi mainoksissa sekä ääninäyttelijänä.

– Sekin oli tosi mieluista, kun olin mukana puoliammattilaisteatterin tekemässä musikaalissa, jossa sain laulaa.

Televisiosarjoja kuvatessa Paukku on tutustunut monenlaisiin ihmisiin, ja kohtaamiset sekä kokemukset ovat olleet antoisia.

– On esimerkiksi ollut kiva huomata, miten hyvin ammattinäyttelijät suhtautuvat meihin pieniä rooleja tekeviin. Vaikka olisi isokin stara, niin useimmilla on kuitenkin jalat tukevasti maassa ja jutustelu ihan tavallisista asioista on luontevaa.

”Televisiosarjoja kuvatessa Paukku on tutustunut monenlaisiin ihmisiin, ja kohtaamiset ovat olleet antoisia.”

MYÖS urheilu haukkaa Paukun vapaa-ajasta aimo siivun.

– Harrastan vähän erikoisempia lajeja, 14-ottelua sekä ultramoniottelua eli 20-ottelua, jossa kahdessa päivässä käydään läpi peräti 20 eri lajia eli oikeastaan kaikki yleisurheilulajit, hän kertoo nauraen.

Menestystäkin hänelle on tullut sekä SM- että MM-tasolla.

Saattaa hyvin olla, että ultramoniotteluharrastus kertoo Esa Paukusta jotakin olennaista. Mies kun on kiinnostunut monenlaisista asioista ja haluaa olla monessa mukana. Ja kun kiinnostuksenkohteita kerran riittää, voi olla vaikea päättää, mistä luopuisi. Paukun tavoin voi myös päättää tekevänsä kaikenlaista – siis että pinkoo sekä 110 metrin aitoja että juoksee 10 000 metrin matkaa.