”Hyvä, kun olet politiikassa, niin mun ei tarvii” – Ilmari Vuorela aloitti valtuutettuna 18-vuotiaana ja pian hän johtaa Varsinais-Suomen Keskustanuoria

0
Kuntapolitiikka on Ilmari Vuorelasta kiehtovaa ja valtuustosali mieluinen paikka. Ilmari kuvattuna vuoden 2023 viimeisessä valtuuston kokouksessa 11. joulukuuta.

Ilmari Vuorela oli vasta 18-vuotias, kun hänet äänestettiin Laitilan kaupunginvaltuustoon. Tuskin moni laitilalainen silti sitä hämmästyi, sillä aktiivisen ja monenlaisista asioista kiinnostuneen nuoren miehen nimi on vuosien varrella tullut vastaan erilaisissa yhteyksissä. Ei siis oikeastaan ihme, että hän kiinnostui politiikastakin.

Ensi vuoden alussa hän aloittaa Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana.

–Hiljattain olin Keskustanuorten johtajapäivillä Helsingissä. Pohdimme muun muassa, miten järjestöä kehitetään ja mitä ensi vuonna on luvassa, kun on peräti kahdet vaalit, Vuorela kertoo.

Edessä on siis kiireinen vuosi. Uuden puheenjohtajan pestin ohessa arkeen kuuluvat muun muassa luottamustoimet Laitilassa, opiskelut Porissa sekä juoksuharrastus, johon.

–Ajankäyttö kyllä mietityttää. En osaa vielä arvioida, miten paljon esimerkiksi tuo Keskustanuorten puheenjohtajuus vie aikaa ja miten se rooli yhdistyy opiskelijan ja kuntapäättäjän rooleihin, hän pohtii.

Kun Vuorela valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2021, hänelle oli jo kertynyt kokemusta nuorisovaltuuston edustajana sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnasta että sivistysvaliokunnasta.

–Olin siis toteutellut kuntapäättäjän rooliin, vaikka valtuutettuna tietysti vastuu on isompaa.

Nuorisovaltuustoaikanaan hän oli vielä poliittisesti sitoutumaton, mutta muutos alkoi orastaa vuosina 2019–2020, jolloin hän osallistui Varsinais-Suomen liiton järjestämään nuorten vaikuttajakouluun.

–Tuolloin heräsi kiinnostus sitoutua poliittisesti. Päätös ei ollut sikäli vaikea, että koen arvopohjani olleen aina keskustalainen.

Ja kun hänelle tärkeistä puolueen arvoista puhutaan, niin kysytäänpä tarkemmin, millaiset asiat hän kokee omikseen.

–Tärkeää on, että keskusta on sivistyspuolue. Samoin meillä oleva ylisukupolvisuuden periaate eli idea, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja lapset vanhemmistaan ja yleisemminkin, että nuoret huolehtivat vanhoista ja vanhat nuorista.

Hän sanoo myös pitkäjänteisyyden olevan osa keskustapuoleen arvopohjaa.

–Me esimerkiksi osaamme kyseenalaistaa omiamme ilman, että alamme heti keskenämme riidellä.

Monia nuoria yhdistää kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vaikka kaikki eivät haluakaan toimia poliittisissa järjestöissä tai päätöksentekoelimissä.

–Olen saanut monelta nuorelta sellaista palautetta, että hyvä, kun olet mukana politiikassa, niin mun ei tarvii olla.

Poliitikon ammatti on yksi häntä kiehtova urahaave.

–Tykkään tästä tosi paljon. Mutta toisaalta poliitikon ura on mahdollinen vain, jos saa ihmisten luottamuksen eli asia riippuu muistakin ihmisistä.

Sen hän tunnustaa auliisti, että omaa vahvan halun ja kiinnostuksen kehittää yhteiskuntaa, siis vaikuttaa asioihin.

–Ja se on sellainen ominaisuus, että se ei tietenkään häviä mihinkään, vaikka en ammattipoliitikko olisikaan, hän huomauttaa.

Keskustanuorten hän toivoo voivan vaikuttaa asioihin. Yksi iso huoli on nuorten alhainen äänestysaktiivisuus eri vaaleissa.

–Nuorten äänestysaktiivisuus pitäisi saada nousemaan, jotta nuorten ääni tulisi kuulluksi paremmin. Pidän tätä todella tärkeänä.

Laitilassa toimivana kuntapäättäjänä hän haluaa erityisesti vaikuttaa koulutukseen ja liikuntaan liittyviin asioihin.

–Meillä on kaupungin kokoon nähden runsaasti erilaisia liikuntapaikkoja. On tärkeää, että on monipuolisia liikuntapaikkoja, jotka ovat lähellä käyttäjiä ja myös edullisia käyttää.

Hän muistuttaa, että myös esimerkiksi katujen turvallisuus ja viihtyisyys on osa hyvää liikuntastrategiaa.

–Nyt kun kaupungin keskustassa on parannettu ja lisätty valaistusta, niin lisäähän sellainen turvaa ja viihtyisyyttä. Ja tällaisetkin asiat kannustavat liikkumaan.

Koulutukseen panostaminen on Vuorelan mielestä yksi iso vetovoima- ja pitovoimatekijä.

–Lukion vetovoimaisuuteen pitää panostaa, ja on tärkeää, että Laitilassa on tarjolla muutakin toisen asteen koulutusta kuin lukio. Kaupungin pitää yleisesti tehdä yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten kanssa.

Se, että lähellä on opiskelumahdollisuuksia, on hänestä merkittävä asia.

–Parhaimmillaan se sitouttaa ihmisiä tänne.

Niinpä hän pitää Laitilan valttina sitä, että suhteellisen lähellä, esimerkiksi Turussa ja Raumalla, on mahdollisuus opiskella korkeakoulussa.

–Koska sijaitsemme maakuntarajan lähellä, on tärkeää tehdä yhteistyötä Satakunnankin oppilaitosten suuntaan.

Hän itse on vahvasti juurtunut Laitilaan ja uskoo, että moni esimerkiksi opiskelujen vuoksi muualle muuttaneista palaa myöhemmin mielellään kotikaupunkiinsa asumaan.

–Laitilassa minua pitävät esimerkiksi kotiseuturakkaus, tutut liikuntapaikat ja yhteisöllisyys, sillä kuulun erilaisiin yhteisöihin. Lisäksi perheeni ja sukulaisenikin asuvat täällä. Tietenkin tilanteet muuttuvat, mutta olen hyvin sitoutunut Laitilaan ja haluaisin jäädä tänne tekemään kuntapolitiikkaa.

Ilmari Vuorela


Mitä? Laitilan kaupunginvaltuutettu ja sivistysvaliokunnan jäsen, kauppatieteiden ylioppilas, Varsinais-Suomen Keskustanuorten varapuheenjohtaja. Ensi vuoden alusta lähtien Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja

Ikä? 21 vuotta

Asuu? Pääosin Laitilassa, mutta osin myös opiskelupaikkakunnallaan Porissa

Harrastaa? Pikajuoksua ja yleisurheiluvalmentamista.

–Juokseminen on hyvää vastapainoa päätöksenteolle ja opiskelulle. Valmennan jonkin verran myös muita urheilijoita, joten saan toimia muidenkin yleisurheilulajien parissa.