
Laitilan väkiluku on kasvanut tammi–lokakuun aikana selvästi, lähes 80 asukkaalla. Laitilassa oli lokakuun lopussa 8 444 asukasta.
Luvut perustuvat ennakkotietoihin.
Vakka-Suomen kuudesta kunnasta Laitilan lisäksi asukasluku on kasvanut Taivassalossa ja Vehmaalla. Taivassalossa asukasluku kasvoi 7:llä, Vehmaalla puolestaan 32:lla.
”Tammi–lokakuun aikana Laitilaan on muuttanut 228 maan rajojen ulkopuolelta.”
Kolmessa muussa kunnassa, eli Kustavissa, Pyhärannassa ja Uudessakaupungissa, asukasluku on laskenut tammi–lokakuun välisellä tarkastelujaksolla. Kustavissa vähennystä oli 14 asukkaan verran, Pyhärannassa väkiluku laski 24 asukkaalla ja Uudessakaupungissa 159 asukkaalla.
Vakka-Suomessa oli kaikkiaan lokakuun päättyessä 30 210 asukasta, mikä on 80 vähemmän kuin tammikuussa.
LAITILASSA väkilukua on jo pidempään kasvattanut maahanmuutto. Ilmiö on tuttu monilta muiltakin positiivisen asukaskehityksen paikkakunnilta. Suomen alhainen syntyvyys tarkoittaa käytännössä sitä, että kuolleita on enemmän kuin syntyviä, jolloin väkiluku ilman maahanmuuttoa laskee.
Tammi–lokakuun aikana muualta Suomesta Laitilaan on muuttanut 192 ihmistä. Samassa ajassa Laitilasta on kuitenkin muuttanut pois väkeä paljon enemmän, kaikkiaan 317 asukasta. Maan sisäisen nettomuuton saldo onkin vahvasti miinuksella.
Samassa ajassa Laitilaan on kuitenkin muuttanut 228 ihmistä maan rajojen ulkopuolelta. Se on hieman enemmän kuin kaikkiin muihin Vakka-Suomen kuntiin yhteensä.
TOISEKSI eniten seutukunnalla on tullut maahanmuuttajia Uuteenkaupunkiin, kaikkiaan 143. Siellä väkilukua laskee kuitenkin muun muassa alhainen syntyvyys sekä runsas lähtömuutto.
Uuteenkaupunkiin on tänä vuonna syntynyt 81 lasta, kun Laitilaan on samassa ajassa syntynyt 57 vauvaa.