Lounais-Suomen poliisi lähetti mediataloihin viime viikolla pysäyttävän tiedotteen, jossa kerrottiin poliisipartioiden hoitaneen poikkeuksellisen paljon ihmisten yksinäisyyteen ja pahaan oloon liittyneitä tehtäviä.
Viime viikolla, vain neljän päivän aikana, Lounais-Suomen poliisi oli käynyt yli 50 kertaa selvittelemässä tehtävää, joka oli liittynyt iäkkään, avuttoman tai pärjäämättömän ihmisen avun tarpeeseen tai kun häneen ei oltu saatu pitkään aikaan yhteyttä. Yli 40 kertaa poliisi oli hälytetty apuun, kun huoli ja ahdistus olivat kasvaneet itsetuhoisuudeksi. Ja yli 30 kertaa poliisi teki kuolemansyyntutkintaa, kun ihminen oli menehtynyt kotiinsa tai ulkosalle.
Jokainen avunpyyntö on ollut aiheellinen, ja joskus poliisin apu on tullut liian myöhään, tiedotteessa kerrottiin. Kyse on huolesta, sillä poliisin erilaiset yksinäisyyteen ja pahaan oloon liittyvät tehtävät ovat joulun lähestyessä lisääntyneet.
”Yksinäisille tai vähäosaisille joulu voi olla pimeä ja haikea kausi.”
Poliisi kertoi esimerkiksi murtautuneensa sairaalasta hiljattain kotiutuneen yli 90-vuotiaan vanhuksen asuntoon ja löytäneensä hänet eteisen lattialta makaamasta. Poliisi aprikoi, oliko tämä kaatunut jo heti kotiuduttuaan ja tiesi kertoa, että huonoon kuntoon mennyt vanhus viettää joulun sairaalassa, mikäli ylipäänsä selviää onnettomuudesta.
Yksinäisille, iäkkäille tai vähäosaisille joulu voi olla pimeä ja haikea kausi, muistutti poliisi tiedotteessa ja lisäsi, että puhelinsoitto, vierailu tai apu voivat tuoda elämään turvaa ja muistuttaa yksinäistä siitä, että hän on edelleen tärkeä.
Välittäminen on voimaa, luki poliisin poikkeuksellisessa tiedotteessa ja siinä oli tärkeä sanoma meille kaikille: ”Ole läheisellesi joulun taikaa.”
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi