Loppukesä oli marjojen aikaa. Sitä seurasi omenakausi, mutta pitkä kylmä aika vuodesta oltiin lähinnä juuresten varassa perusruoka perunan lisäksi. Hedelmät olivat harvinaisuuksia.
Juuresten käyttö alkoi jo kesällä sallattina. Maailmalla opin sanomaan sitä rosolliksi. Se oli joka lauantai-illan ruoka saunan jälkeen. Siihen säästettiin syömättä jääneet keitetyt perunat. Erikseen keitettiin nopeasti kypsyviä kesäporkkanoita ja -punajuuria. Ne ja perunat kuorittiin ja hakattiin pieneksi tätä varten tehdyssä puulaatikossa eli sallatkaukalos työkaluna sallatpetkele. Näitä työkaluja näkyy olevan Laitilan kierrätyskeskuksessa runsaasti tarjolla.
Peruna- ja juuressilppuun lisättiin vielä raakaa sipulia hienoksi silputtuna. Se ei ollut lapsena minun makuuni. Yritin erotella joka palan syödessä pois.
Lämmityskauden alkaessa koitti laatikkoruokien aika. Äiti teki eniten prossakkaa eli imellettyä perunalaatikkoa, kun itse siitä piti. Minun herkkuani olisi ollut lanttulaatikko, mutta sitä oli yleensä vain jouluna. Porkkanalaatikkokin liittyy muistikuvissani jouluun.
Porkkanan mausta en ole koskaan pitänyt. Raasteena se vielä menettelee, mutta keitettynä maku muuttuu. Siksi yritin jo lapsena ehdottaa, että saisin sallatin ilman porkkanaa ja sipulia. Kaikkea sitä mukuloitten päähän pälkähtääkin ehdottaa.
Punajuuri oli lapsena suurinta herkkuani. Olisin popsinut punajuuret niineen ennen sallattiin hakkaamista, mutta sain vinguttua korkeintaan yhden.
Nauris on suosikkejani. Kuljin pikkutyttönä isän matkassa polkupyörän tarakalla puolukoita poimimaan Kusnin takamaille. Suopellolla kasvaneet nauriit olivat makeita ja mehukkaita. Omat kuivalla kivennäismaalla kasvattamani ovat olleet kuivia ja kitkeriä. Nauriin säilymisaika on paljon muita juureksia lyhyempi. Isä toi joskus kotikylältään talvella pellolla purmussa säilytettyjä. Niiden muistelen olleen parempia.
Lanttua söin lapsena eniten. Luokkakaverini Irjan äiti osasi kasvattaa mehevät lantut. Heidän tonttinsa savinen alareuna pysyi kuivinakin kesinä kosteana ja siitä lantut pitivät. Kasvoivat pulleiksi ja makeiksi. Haettiin Irjan kanssa. Pestiin heidän lampolassaan ja syötiin sydämen kyllyydestä. Sitä iloa riitti pitkälle syksyyn.
Kotona kellarista haettiin lanttuja lähinnä lihasoppaan pantavaksi, mutta kun viimeisetkin talviomenat oli syöty, lantusta tuli välipalanatustettava. Lanttu kuorittiin ja viipaloitiin. Viipaleet pikakypsennettiin kuumalla hellalla. Olivat lähes yhtä hyvää kuin kuivatut omenaviipaleet.
Aikuisena tutustuin palsternakkaan ja tapaan tehdä uunijuureksia. On meillä hienot ja edulliset ainekset ihan omasta takaa tässä maassa.
Inga Nuojua
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.