Laitilassa on Kustaa Hiekan kulttuuriviikkoon liittyvä valotapahtuma ensi sunnuntaihin eli 28. tammikuuta saakka.
– Meillähän on jo useana vuonna ollut tapana olla valaisua ja joskus valotaidettakin kulttuuriviikolla. Haluamme, että kulttuuriviikko näkyy pikkukaupungissamme jokaiselle tavalla tai toisella, taustoittaa kulttuuripäällikkö Piia Allén.
Tämän vuoden kulttuuriviikolla valaistuna ovat kirjasto, Kustaa Hiekan lukutupa, kaupungintalo sekä terveyskeskuksen pihalla oleva julkinen taideteos Elämän lähde.
– Valaisujen on tarkoitus tuoda valoa pimeään vuodenaikaan ja muistuttaa meneillään olevasta kulttuuriviikosta.