
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja poliisi ovat perustaneet Vakka-Suomeen Ankkuritiimin, jonka tarkoituksena on edistää nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä rikoksia. Toiminta alkoi tämän vuoden alussa.
Ankkuritoiminta on valtakunnallinen toimintamalli, jonka tavoitteena on varhainen puuttuminen moniammatillisesti nuoren tilanteeseen. Ankkuritiimissä työskentelevät poliisi, sosiaalityön, terveystyön ja nuorisotyön asiantuntijat.
Vakka-Suomen kunnat aikovat palkata seutukunnalliseen Ankkuritiimiin nuorisotyöntekijän tämän vuoden ajaksi. Rekrytoinnin taustalla on Laitilan kaupungin Ankkuri-yhteistyön sekä Vakka-Suomen kuntien nuorisotyön vastuutyöntekijöiden yhteishanke.
”Laitila ja Uusikaupunki ovat päättäneet jakaa puuttuvat palkkakustannukset puoliksi, mikäli Vakka-Suomen pienet kunnat eivät lähde mukaan hankkeeseen.”
ALUEELLINEN nuorisotyöntekijä on Laitilan kaupungin nuorisotoimen työntekijä, jonka esihenkilönä toimii nuorisopäällikkö.
Laitilan kaupunki on hakenut seutukunnallisen nuorisotyöntekijän palkkaamiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirastolta (Avi) avustusta. Joulukuussa tuli tieto, että Avi on hyväksynyt kehityshankkeen ja myöntänyt siihen 30 000 euron avustuksen.
Alueellisen nuorisotyöntekijän kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 45 000 euroa, joten Avin avustus ei kata alueellisen nuorisotyöntekijän palkkakuluja. Siksi Vakka-Suomen kunnille tulisi työntekijän palkkaamiseksi maksuosuudet, jotka perustuvat kunkin kunnan alaikäisten lasten lukumäärään.
Laitilan maksuosuus on noin 4 500 euroa, Uudenkaupungin puolestaan 6 700 euroa. Vehmaan maksuosuus olisi noin tuhat euroa, Pyhärannan hieman sen alle, Taivassalon reilut 700 euroa ja Kustavin noin 250 euroa.
LAITILA ja Uusikaupunki ovat päättäneet jakaa puuttuvat palkkakustannukset puoliksi, mikäli Vakka-Suomen pienet kunnat eivät lähde mukaan hankkeeseen. Tällöin kummankin maksuosuus olisi 7 125 euroa.
Alueellisen nuorisotyöntekijän rekrytointiprosessi on aloitettu. Hänet on määrä palkata määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2024 ajaksi.