Laitilan kirkko muuttui valkoiseksi

0
Laitilan kirkko näytti saaneen uuden valkoisen pinnan. Kuva on otettu tiistai-iltana.

Jo muutaman päivän ajan Laitilan upea harmaakivikirkko on hohtanut valkoisena. Kyse ei ole tuhotyöstä, vaan sääilmiöstä: kun sää lauhtuu nopeasti, muuttuu ilma kosteammaksi ja sen myötä kylmille pinnoille syntyy kuuraa. Sama ilmiö liukastaa myös esimerkiksi tienpinnat.

”Kun sää lauhtuu nopeasti, muuttuu ilma kosteammaksi ja sen myötä kylmille pinnoille syntyy kuuraa.”

Kovien pakkasten hellittäminen on usein myös putkirikkojen aikaa. Ilmiön syystä on olemassa erilaisia teorioita.
Yksi yleisimpiä liittyy siihen, että veden jäätyminen alkaa putken reunoilta ja etenee pikkuhiljaa sisemmälle, kunnes putki on ummessa. Kovemmalla pakkasella jää kutistuu putken sisällä ja reunoille pääsee lisää vettä, joka myös jäätyy. Säiden lauhduttua jää lämpölaajenee putken seinämiä nopeammin, jolloin putki halkeaa.Paukkupakkasten hellittäminen ei siis jäädytä vesiputkea, vaikka näin usein sanotaankin.

Nopeat lämpötilojen ja ilman kosteuden vaihtelut aiheuttavat monenlaisia ilmiöitä. Ainakin moni vanhemmassa talossa asuva pystyy allekirjoittamaan vanhan kansan sanonnan, jonka mukaan kylmä tulee sisälle pirttiin, kun sää lauhtuu nopeasti.

 

11.1. kello 13.45 täsmennetty jutussa olevaa kohtaa vesiputkien jäätymisilmiöstä.