Ollaan tarkkana lumen kaventamilla teillä

0
Kirkkotiellä vanhan ruumishuoneen kohdalla on vain yksi kaista, väistämisvelvollisuus on Kauppakadun suunnasta tulevilla. Laitilan Sanomiin soittanut mies kertoi huomanneensa monen käyttävän kävelytietä ajokaistana.

–Toivottavasti autoilijat olisivat nyt tarkkoina, kun tiet ovat runsaan lumen vuoksi kaventuneet ja kun kävelyteiden ja ajoteiden väliset reunat ovat jopa kokonaan kadonneet, muistutti toimitukseen yhteyttä ottanut Laitilan Sanomien lukija.

Hän sanoo kokeneensa autoillessa vaaratilanteita, koska osa autoilijoista ajaa liian keskellä tietä.

–Kadut ovat kaventuneet, kun lunta on paljon, mutta ei siinä keskellä voi ajaa, silloin tulee vastaantulijan kaistalle. Olen pari kertaa joutunut ihan äänitorvella piippaamaan, että vastaan ajava auto tajuaa ajavansa minun kaistallani.

Lisäksi hänellä on ollut kävelijänä vaaratilanteita.

–Jotkut autoilijat eivät tajua, missä menee kävelytien reuna, koska runsaan lumen vuoksi reunakivet eivät näy. Sitten vain tullaan sinne kävelytien puolelle, hän kauhistelee.

Mies kertoo, että oli jäädä Kirkkotiellä vanhan ruumishuoneen kohdalla auton alle, kun hänen takaansa tullut auto ei tajunnut, ettei siinä kohtaa ole kahta ajokaistaa. Autoilija siirtyi sulavasti kävelytielle ajamaan.

–Olen nähnyt näin käyvän useamman kerran ja nyt sitten itsekin lähes jäin auton alle. Voisikohan kaupunki laittaa ainakin tuohon kohtaan vaikka aurauskepit pystyyn, jotta ajotien kapeus ja kävelytie erottuu, hän kysyy.