Valtion suurpetopolitiikka tähtää vs. riistapäällikkö Jörgen Hermanssonin mukaan ensisijaisesti siihen, että Suomen susikanta saadaan suotuisan suojelun tasolle.
– Tälle tasolle tarvitaan ehkä noin 400–500 sutta, ja tällä hetkellä susia on kolmisensataa.
Susia tarvitaan siis lisää ennen kuin susikanta on tällä tasolla.
– Tämän lisäksi kannanhoitosuunnitelmassa on selkeästi ilmaistu, että kun tätä saavutetaan, tarvitaan myös kannanhoidollisia toimenpiteitä. Tähän liittyvät niin Susilife -hanke, petoaidat, tiedotuskin. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä susikantaa täytyy järjestelmällisellä tasolla hoitaa myös metsästämällä.
Poliittinen tahtotila ei kuitenkaan tähän asti ole riittänyt vaan kannanhoidollinen metsästys ei ole saanut oikeudessa lainvoimaa. Esimerkiksi Hermansson nostaa viimeisimmän Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen, joka koski karhua, mutta jonka voi katsoa koskevan myös sutta.
– Kyllä se enemmän tai vähemmän sanoo, että tämä malli, josta Suomi kansana on päättänyt, ei ole direktiivin mukainen. Poliittinen tahtotila ja juridiikka eivät kohtaa toisiaan.
Sen sijaan yksittäiseen yksilöön kohdistettavia poikkeuslupia on maakunnassa haettu Riistakeskukselta ja saatukin. Poikkeuslupa voidaan myöntää kahdesta syystä. Toinen ovat toistuvat kotieläinvahingot ja toinen on ihmisiin kohdistuva uhka.
– Varsinais-Suomessa on myönnetty turvallisuuteen perustuvia poikkeuslupia, mutta harvemmin kotieläinvahinkoperusteisia. Tosin tänä kesänä Riistakeskus myönsi sellaisenkin.
Varsinais-Suomessa on vuosina 2021–2023 myönnetty 19 karkotuslupaa turvallisuusperustein. Lisäksi tappolupia on myönnetty yhdeksän, joilla on kaadettu kaikkiaan kolme sutta. Laitilaan on näinä vuosina myönnetty kaksi karkotuslupaa, joista yksi Laitilan taajaman tuntumaan ja toinen haja-asutusalueelle. Lisäksi poliisi on määrännyt yhden tappoluvan Pyhärantaan vuonna 2020, ja silloin susi tapettiin.
– DNA-tutkimukset osoittivat taannehtivasti viime vuonna 2023, että tämä yksilö oli koiran ja suden risteämä, Hermansson kertoo.
