Presidenttiehdokas Mika Aaltola vieraili Laitilassa jo lokakuussa. Olli Rehn piti tällä viikolla jopa vaalijuhlansa Vakka-Suomessa. Paikaksi valikoitui Laitila, koska presidenttiehdokkaan mukaan Laitila oli tuttu hänelle jo vanhastaan. Laitila oli myös kampanjoinnin kannalta hyvä valinta, kun kaupunki on vahvasti keskustalainen ja Laitilaan on naapurikunnista helppo tulla.
SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen pistäytyy maanantaina Uudessakaupungissa.
Presidenttiehdokkaiden tilaisuudet vetävät hyvin väkeä maakunnassa. Niin Aaltola kuin myös Rehn puhuivat täydelle salille Laitilassa. Erityisesti näissä vaaleissa ihmiset haluavat saada itse vaikutelman ehdokkaasta. Kun vaaliväittelyissä ei näy suurta eroa ehdokkaiden välillä, persoonallisuus on ratkaiseva tekijä. Presidentti on myös Suomen keulakuva, siksi häneltä odotetaan myös karismaa. Sen aistii parhaiten livenä.
Erityisen tärkeää vaalikampanjointi eri puolilla Suomea on kansan yhtenäisyyden vuoksi. Mitä levottomampi lähiympäristömme on, sitä tärkeämpää on huolehtia suomalaisten yhteishengestä. Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, mutta suomalaisille presidentti on myös arvojohtaja.
Myös presidenttiehdokkaat rakentavat kampanjansa aikana yhteistä arvopohjaa. Ehdokkaille erityisen tärkeitä ovat maakuntavierailut, ettei Suomi jakaannu etelän kasvukeskuksiin ja muuhun Suomeen.
Teija Uitto