
Vakava. Sellaiseksi Varppeen yläkoulun sisäilmatilannetta luonnehdittiin tiistai-iltana kaupungin järjestämässä tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin yläkoulun ja lukion oppilaille sekä heidän huoltajilleen. Tilanne koulussa on huonontunut, ja erilaisista sisäilmaoireista kärsivien määrä on kasvanut.
Koulusta on löytynyt muun muassa kosteus- ja mikrobivaurioita.
– Emme yritä vähätellä asian vakavuutta. On ihan selvää, että koulussa on sisäilmaongelmia, tekninen johtaja Mika Raula sanoi tilaisuudessa.
Varppeen yläkoulussa on noin 320 oppilasta ja 30 opettajaa. Syyslukukauden 2023 alusta alkaen sisäilmaoireilusta on ilmoittanut 30 oppilasta ja 8 henkilökuntaan kuuluvaa. Sisäilmaoireista on siis ilmoittanut kärsivänsä lähes joka kymmenes oppilas ja henkilökunnasta sisäilmaoireista kärsivien osuus on vielä tätäkin suurempi.
Lukion opiskelijoilta tai henkilökunnalta ei ole ilmoituksia tullut.
VARPPEESSA on yhteensä 18 perusopetuksen ryhmää ja tilajärjestelyjä on pyydetty oppilaille, joita on yhteensä kahdeksassa eri ryhmässä. Tilajärjestely tarkoittaa sitä, että tietyissä tiloissa oireilevalle oppilaalle järjestetään opetusta tiloissa, joissa oireita ei ole.
– Kaikkia pyydettyjä siirtoja ei ole kyetty toteuttamaan, koska väistötiloja ei ole, Varppeen koulun rehtori Tuomas Kankaanpää vahvisti.
Eniten palautetta on syksyn 2023 aikana tullut Varppeen koulun kolmannen kerroksen opetustiloista, mutta ilmoituksia on tehty oireilusta myös muista tiloista. Lukiosiivessä palautetta on tullut musiikin opetustilasta, joka on etupäässä yläkoulun käytössä.
Mahdollisuuksien mukaan sekä opettajia että oppilaita on siirretty sisäilman aiheuttamien oireiden vuoksi.
– Tällä hetkellä meillä on opetusta siirretty sisäilmaongelmien vuoksi lukion puolelle ja yksi ryhmä on jäähallilla Kankaanpää kertoi.
Tilaisuudessa kävi ilmi, että Varppeen koulun sisäilmatilanne on vuodesta 2020 huonontunut selvästi.
”Joissakin Varppeen tiloissa sisäilmakorjauksia tehdään jo toista kertaa.”
VARPPEEN yläkoulun sisäilmaongelmat nousivat isosti tapetille vuonna 2018. Kyseisen vuoden elokuussa koulussa tapahtui toisen kerroksen vessassa iso vesivahinko ja ennen kuin vuoto havaittiin ja vedentulo katkaistiin, ehti vettä valua aina rakennuksen kellarikerrokseen saakka. Ensimmäiset sisäilmailmoitukset kirjattiin samana syksynä.
– Tilanne oli silloin vaikeampi, sillä oireilevien määrä oli paljon isompi, tekninen johtaja Mika Raula vertasi.
Laitilan Sanomissa aikoinaan julkaistujen uutisten mukaan helmikuussa 2019 sisäilmaoireista oli tullut ilmoitus noin 20 oppilaalta. Kevätlukukauden kuluessa oireista kärsivien määrä nousi noin 50:een ja syksyllä 2019 kaupungilla oli tieto noin 40 oppilaasta tai työntekijästä, jotka olivat tehneet sisäilmailmoituksen.
Vuosi sitten eli vuoden 2023 alussa Varppeen sisäilmaoireilusta tehtiin ilmoituksia ja niiden määrä kasvoi selvästi syksyn 2023 aikana.
Varppeen koulussa sisäilmailmoitusten määrä on ampaissut nyt siis nousuun, vaikka koulussa on tehty vuosien 2018–2021 aikana runsaasti erilaisia korjauksia. Rahaa saneerauksiin on käytetty noin 3 miljoonaa euroa.
”Kaupungin viranhaltijat rohkaisevat tekemään sisäilmailmoituksia, mikäli tiloissa oireillaan.”
OSA TEHDYISTÄ korjauksista on liittynyt suoraan koulun sisäilmaongelmiin, osa on muita kiinteistön kunnossapitoon liittyneitä saneerauksia.
Nyt remontit siis jatkuvat Varppeessa, ja joissakin koulun tiloissa sisäilmakorjauksia tehdään jo toista kertaa. Remontit ajoitetaan koulun loma-aikoihin, väistötiloja ei aiota hankkia.
– Kaikki loma-ajat tehdään remontteja, vahvisti tilaisuudessa kiinteistöpäällikkö Eva Nurmi.
Tekninen johtaja Mika Raula kertoi tilaisuudessa uskovansa siihen, että Varppeesta tulee vielä sisäilmaltaan terve koulu. Hän ei myöskään pidä koulun purkamista varteenotettavana vaihtoehtona.
– Uskon, että siitä saadaan hyvä koulu. Mielestäni sitä ei kannata purkaa.
TILAISUUDESSA käytiin vilkasta keskustelua. Moni vanhempi kertoi olevansa hyvin huolissaan nuortensa hyvinvoinnista. Osa kertoi lapsellaan olevan vahvoja oireita ja niiden aiheuttavan myös poissaoloja koulusta.
– Meillä on lapsi, joka joutuu olemaan koulusta paljon pois. Raha näyttää ratkaisevan eli meidän lasten turvallisuudella tässä pelataan. Minä toivon, että tänne eivät lapsiperheet muuta, tuskaili puolestaan isä, joka sanoi katuvansa, että muutti perheineen Laitilaan.
Sisäilmaongelmat voivat aiheuttaa muun muassa silmä- ja hengitystieoireita, päänsärkyä, väsymystä, suolisto-oireita, nenän tukkoisuutta, iho-oireita tai esimerkiksi nostaa kuumeen.
”Osa laitilalaisnuorista on altistunut homeongelmille taaperoikäisestä lähtien.”
OSALLA tilaisuuteen osallistuneista oli lapsia yläkoulussa myös silloin, kun sisäilmaongelmat vuonna 2018 ryöpsähtivät valloilleen.
– Meillä on nuori, joka oireili Varppeessa aikoinaan pahoin ja häneltä on sen vuoksi terveys mennyt, avasi yksi äiti nyt parikymppisen lapsensa tilannetta.
– Minusta on järkyttävää, että osa nuorista uhraa terveytensä käymällä koulua, eikä kaupunki tämän parempaan pysty. Minusta vuosien sairastelukierre ja jopa terveyden menettäminen on liian kallis hinta, tuskaili eräs vanhempi tilaisuuden jälkeen.
Tilaisuudessa olleet kauhistelivat myös sitä, miten osa laitilalaisnuorista on altistunut homeongelmille taaperoikäisestä lähtien.
– Laitilassa on nuoria, jotka ovat olleet sekä Pähkinäpensaan päiväkodissa, seurakuntatalossa iltapäiväkerhossa että vanhassa Kappelimäen koulussa, jotka kaikki on jo purettu vakavien homeongelmien vuoksi. Sitten yläkoulussa ongelmat taas ryöpsähtivät, ja sielläkin sisäilmaongelmista on nyt kärsitty vuosia. Ei ihme, jos oireet ovat pahoja.
Kaupungin viranhaltijat rohkaisevat tekemään sisäilmailmoituksia, mikäli tiloissa oireillaan.
– Me olemme täysin sen tiedon varassa, tekninen johtaja Mika Raula muistutti.
Oireilun monet syyt
- Homeen lisäksi myös muut rakennuksen ongelmat voivat aiheuttaa erilaista oireilua.
- Tavallisia oireiden syitä ovat ainakin liian lämmin tai kylmä sisäilma, liian kuiva tai kostea sisäilma.
- Yksi usein esiin nouseva ongelma on kostean betonin päälle liimattu muovimatto, samoin kuin vanhoihin rakennuksiin laitettu koneellinen ilmastointi.
- Varppeessa koetaan verrokkiryhmiä tavanomaista enemmän esimerkiksi, että sisäilma on liian lämmin ja siinä on homeen ja maakellarin hajua.
- Lukion puolella taas ovat esiin nousseet muun muassa liian kylmä tai vaihteleva sisälämpötila.