Hyvinvointia rakentamassa

0

Kuntalain mukaan yksi kunnan perustehtävistä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Hyvinvointi nähdään usein perinteisesti terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta, jotka siirtyivät runsas vuosi sitten hyvinvointialueelle. Kunnan tehtäviin kuuluva hyvinvointi on kuitenkin laaja-alaisempaa ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn painottuvaa sekä hyvä arjen turvaamista.

Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) on luonut kunnalle askelmerkit kohti lapsiystävällistä kuntaa ja sen ohjeistuksesta päällimmäisenä nousee huomio siitä, että lapsuus- ja nuoruusiän olosuhteet vaikuttavat olennaisesti myös myöhempään hyvinvointiin. Hyvinvointi terminä jää kauas arjesta ja konkretiasta. Hyvään pyrkivistä strategioista on tärkeää poimia merkitykselliset asiat. Hyvinvointia olemme rakentamassa me kaikki yhdessä ja usein aika pienin yksittäisin teoin.

Yksittäisistä teoista tuoreimpana en malta olla nostamatta vielä päiväkotien vanhempainyhdistysten ja Lasten ja nuorten rahaston yhteistä liikuntamaata, joka tavoitti satoja lapsia ja heidän perheitään. Tärkeintä oli saada lapset liikkumaan ja sille on helppo luoda hyvät puitteet tähän tarkoitukseen loistavasti sopivassa monitoimihallissa. Mutta väitän, että se loi hyvinvointia myös yhteisöllisyydellään. Yhteistyökumppanit lähtivät kyselemättä mukaan ja eri harrastusmahdollisuudet niin urheilulajit kuin musiikin harrastajat olivat molemmat mukana kertomassa Laitilan monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Tilaisuudessa näin niin innokkaita pesäpallon kokeilijoita kuin harmonikan tai viulun soiton ensikertalaisiakin.

MLL nostaa askelmerkeissään harrastusten merkityksen lasten ja nuorten hyvinvoinnin osa-alueena. Yksi mielekäs harrastus on lapsen kehityksen kannalta ja yhteisöön ja kaveripiiriin mukaan pääsemisen kannalta merkityksellistä. Laitilan kaupunki voi toimillaan luoda hyvät puitteet harrastuksille, mutta hyvinvoinnin luomiseen tarvitaan myös esimerkiksi Laitilan Jysken kaltaisia seuroja tai aktiivista MLL:n toimintaa, joissa vapaaehtoisten voimin järjestetään lukuisia harrastustunteja ja lasten ja vanhempien tapaamishetkiä viikoittain ja pidetään harrastusmaksut ja osallistuminen kaikille mahdollisina.

Edellä mainituissa MLL:n askelmerkeissä lausutaan vielä viisaasti, että vapaaehtoistoiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia, osallisuutta ja elämänlaatua. Kaupungille asetettu hyvinvoinnin edistämisen tehtävä on moninainen, mutta sen toteuttamisessa pienet teot ja yhteisöllisyyden voima ovat kantavia tekijöitä.

Näen Laitilan vahvuutena vahvan yhteisöllisyyden, joka puhkeaa kukkaan muun muassa seura- ja yhdistystoiminnassa ja yhteisissä ponnistuksissa. Se on voimavara, johon meidän tulee panostaa ja jota pitää arvostaa. Se myös juurruttaa lapsemme ja nuoremme ja saavat heidät tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä luoden turvallisuutta ja välittämisen ilmapiiriä. Meidän ei pidä vain miettiä puitteiden luomisen hintalappuja vaan nähdä mitä se tuo meille. Valmentajia, huoltajia ja yhdistystoimijoita on nykypäivänä yhä vaikeampi löytää. Takaamalla seuroille ja yhdistyksille hyvän toimintaympäristön voimme edes osittain helpottaa toiminnan jatkoa ja osoittaa tukeamme tärkeän työn tekijöille.

Riikka Saarela

Kirjoittaja on Laitilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (Kesk.).