Kuntien eläinklinikat ja eläinlääkärit nostettava tasolleen

0

Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun olen ollut todistamassa lemmikin omistajan selkärangan naksahtamista kukkaron kohdalta. Nämä naksahdukset ovat johtuneet yksityisen ja monopoliasemassa olevan eläinlääkinnällisen toimijan ilmoittaessa taksansa suorittamistaan hoitotoimenpiteistä.

Pidän itseäni eräänlaisena kokemusasiantuntijana, koska omistan 14 vuotta wanhan, pienen ja tylppäkuonoisen koiran. Kokemastani voin sanoa, että yksityisen eläinsairaalan tai -aseman hoitohinnat ovat hirvittävät jo ihan meille työssä käyvillekin!

En yhtään ihmettele, jos 1300 e/kk tai alle eläkettä saava ei ota lemmikkiä ”riesakseen”, kun hammaskiven poistosta alkava ”rahastushumppa” voi aiheuttaa kolmekin eri toimenpidekäyntiä, joiden hinta hipoo yhteensä 1800 euroa tapauksesta riippuen.

Toinen vaihtoehto on, että vähempivarainen pitää sairasta lemmikkiä kotihoidossa niin kauan, että toivo halvemmasta vaihtoehdosta löytyy. Lemmikki kärsii.

Laki kaiketikin velvoittaa kunnat huolehtimaan pieneläinten ja vähän suurempienkin (lehmät) hoidosta, mutta niin kuin aina todellisuus näyttäisi olevan halvimman haitan periaate. Tarkoitan tällä mahdollisimman laajaa aluetta, jossa jonkin kunnan eläinlääkäri vastaa koko alueen lehmistä ja toiset kunnan pieneläimistä, mikäli klinikka kunnasta löytyy. Porsaanreikiä löytyy aina.

Siinä missä yksityinen ja monopoliasemassa oleva eläinlääkinnällinen toimija kerää kylmästi varoja ulkomaisille omistajilleen, tulisi kuntien panostaa kuukausipalkalla oleviin lemmikkiemme terveydestä huolissaan oleviin kunnallisiin eläinlääkäreihin.

Mikäli kaupungit ja kunnat panostaisivat eläinlääkäriensä toimintaedellytyksiin laitteiden ja tutkimusvälineiden muodossa nostaisi tämä kunnalliset toimijat yksityisten kanssa samalle tasolle.

Jokaisen kunnan eläinlääkärille ei pidä mennä hankkimaan laitteita erikseen, vaan yhteiskäyttöön ultraäänet ja röntgenit esimerkiksi välille Raisio–Uusikaupunki. Laitteet ja tutkimusvälineet maksaisivat itsensä yhteiskäytössä nopeasti takaisin ja kassavirta olisi kuntaan päin eikä esimerkiksi Britanniaan.

Kuntien eläinlääkäreille on tälläkin hetkellä viikkojen jonot, johtuen siitä, että lemmikkien omistajat haluavat kevyemmille hoitotoimenpiteille, kuten rokotuksille, sirutuksille tai vaikka surullisimmalle niistä, eutanasialle, varojensa mukaiset hinnat.

Oma kotikaupunkini on ratkaissut päivystysongelmat lemmikeille valjastamalla yhden suurimmista yksityisestä toimijasta päivystämään ja vastaamaan koko alueesta 24/7.

Heikki Suominen Raisio