Lukija toivoo katuja ajettavaan kuntoon – Räpsäyksissä kaunista luontoa

0
Linnavuoren huipulla. Kuva: Juhani Peltonen

MITÄ NY?

ONNISTUUKO kaupungin virkamiehiltä mitenkään lähteä ”karhujahtiin”, jotta saataisiin nuo kadut ajettavaan kuntoon? Jouset kovilla

KIRJOITIN 5.2. kenelle kuuluu kevyen liikenteen väylän katuvalojen kunnossapito. Ei taida kukaan tietää. Joku ne on rakentanut ja maksanut. Mutta vielä järkyttävämpi uutinen kuului naapurikaupungista, jossa otettiin sähköt pois sairaalta vanhukselta. Minun mielestäni tällaista ei tänä päivänä pitäisi tapahtua, jos eletään niin sanotussa arvoyhteiskunnassa. On olemassa laki, jonka mukaan et voi edes ohittaa kolaripaikkaa ilman, että tarkistaa onko loukkaantuneita. Pitäisikö säätää laki, etteivät yrityksetkään saisi katkaista sähköä, lämmön tai veden tuloa ja menoa ennen kuin tiedotettu kaupungin sosiaalivastaavalle, joka tarkaistaisi asukkaan tilan ja sen, mistä maksujen myöhästyminen johtuu. Ketään ei pitäisi jättää oman onnensa nojaan eikä raha ole tässä ajassa syy jättämättä hoitamatta. Onneksi tälläkin henkilöllä oli ystävä, joka pyrki kaikin keinoin auttamaan, mutta kaikki oli jo myöhäistä eikä hän pystynyt korjaamaan aiheutuneita vahinkoja. Olisiko syytä tehdä tehdä jotain hyödyllisiäkin lakeja. Hyvä kun välittäviä ja pyyteettömiä huolenpitäjiä. Kirjoitin tämän näin ystävänpäivänä. Hyvä kun niitäkin löytyy eikä kaikkea vielä olla menetetty. Suuret kiitokset lähimmäisen välittämisestä. Harri Heininen 

RÄPSÄYS: