Traficomin tilastoista käy ilmi, että sähköautojen suosio kasvaa samassa suhteessa myös Laitilassa. Viime vuonna Laitilaan rekisteröitiin 29 uutta sähköautoa, mikä tarkoittaa, että kolmasosa Laitilan uusista autoista kulki sähköllä. Suosio on Laitilassa kasvanut viime vuosista, sillä vuonna 2022 uusia sähköautoja rekisteröitiin 18 ja sitä edellisenä vuonna 8 kappaletta.
Sähköautojen osuus kaikista liikennekäytössä olevista autoista on Laitilassa vielä maltillisempi kuin koko maakunnassa. Vain 1,5 prosenttia kaikista Laitilassa olevista autoista kulkee sähköllä.
Laitilassa lähes puolet autoista on 15-vuotiaita tai sitä vanhempia. Uusia autoja ei ole myöskään viime vuosina rekisteröity entiseen malliin. Kahden viime vuoden aikana Laitilassa on rekisteröity alle 100 autoa vuodessa. Viime vuosien suurin piikki uusien autojen rekisteröinneissä nähtiin vuonna 2018, jolloin Laitilaan rekisteröitiin 210 uutta autoa. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet taloudellisesti epävarmoja, kun energiakriisi ja Ukrainan sota ovat heittäneet pitkiä varjoja talousnäkymien ylle. Tämä heijastuu myös autojen hankintaan.
Vaikka sähköautojen suosio näyttää Laitilassa hiljalleen kasvavan, Laitilan Sanomien autokyselyyn vastanneet suhtautuivat niihin vielä epäilevästi. Valtaosa 42 vastaajasta ilmoitti, ettei ole harkinnut vaihtavansa sähköautoon. Kyselyyn vastanneita mietitytti muun muassa akkujen pakkaskestävyys, sähköautojen korkea hinta sekä liian lyhyet toimintamatkat.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi