
– Jotenkin tuntuu, että olen nuorempi kuin muut, kun syntymäpäivä on kalenterissa niin harvoin, kuvailee tänään karkauspäivänä syntymäpäiviään viettävä Wilja Nieminen.
– Vähän kuin minulla menisi aika hitaammin kuin muilla, hän naurahtaa.
”Wiljan lisäksi ei tiettävästi yksikään toinen Kappelimäen koulun reilusta 400 oppilaasta ole syntynyt 29.2.”
12 VUOTTA tänään täyttävän Wiljan syntymäpäivä löytyy kalenterista siis neljän vuoden välein, joten tänä vuonna hän herää syntymäpäiväänsä vasta kolmatta kertaa.
– Nuorempana oli vähän ärsyttävää, kun syntymäpäivä oli niin harvoin. Mutta nyt on ihan kivaakin, kun syntymäpäivä on niin erikoinen.
Ja erikoinen syntymäpäivä karkauspäivä tosiaankin on, siitä kertoo esimerkiksi se, että Wiljan lisäksi ei tiettävästi yksikään toinen Kappelimäen koulun reilusta 400 oppilaasta ole syntynyt 29.2.
”nuorempana oli vähän ärsyttävää, kun syntymäpäivä oli niin harvoin.”
WILJAN syntymäpäiviä on vietetty tietysti myös niinä vuosina, jolloin kalenterista puuttuu karkauspäivä. Juhlien ajankohdaksi on vakiintunut helmikuun viimeinen päivä, olipa se sitten 28. tai 29. päivä.
– Ellei ole karkausvuosi, niin iskä aina heittää sellaista läppää, että eihän sulla oikeasti ole edes syntymäpäiviä. Mutta se on sellaista hassuttelua.
”mun kaverikin vitsaili, että antaa minulle onnittelukortin, joka on tarkoitettu 3-vuotiaalle.”
WILJA kertoo muistavansa hetken, jolloin hänelle selvisi erikoinen syntymäpäivänsä.
– Olimme junassa ja juttelimme jotakin synttäreistä ja sitten iskä sanoi, ettei sulla olekaan nyt sitten tänä vuonna syntymäpäivää ollenkaan. Minä tietysti ihmettelin kovasti, mitä hän oikein tarkoittaa, Wilja kertoo ja arvelee olleensa asian valkenemisen aikaan ehkä 5–6-vuotias.

5.-luokkalainen Wilja on syntynyt vuonna 2012.
– Haluaisin ehkä nyt huumorilla jotenkin juhlissani huomioida, että nämä ovat virallisesti vasta kolmannet syntymäpäiväni. Ehkä kakussa voisi olla vaikka kolme kynttilää, hän miettii.
– Ja mun kaverikin vitsaili, että antaa minulle onnittelukortin, joka on tarkoitettu 3-vuotiaalle.
”Suklaakakku on mun herkku, joten toivottavasti synttäripäivänä on ainakin sitä.”
SYNTYMÄPÄIVIÄ hän aikoo juhlistaa sekä perheensä että ystäviensä kanssa. Juhlien kulku on vielä haastatteluhetkellä arvoitus, mutta yksi toive hänellä kuitenkin on:
– Suklaakakku on mun herkku, joten toivottavasti synttäripäivänä on ainakin sitä.
Sitten laskeskelemme, että seuraavan kerran, kun Wiljan oikea syntymäpäivä löytyy taas kalenterista, on hänen 16-vuotissyntymäpäivänsä.
– Ihan hassua ajatella, että olen sitten jo niin vanha, hän huudahtaa.