Viime viikonloppuna Jyskeen ja UJK:n yhteisjoukkue tuuletti B-ringetten Ykkössarjan finaalisarjan voittoa. Edellisviikonloppuna Jyskeen ringettenaiset juhlivat SM-sarjaan nousua. Tulokset ovat upea osoitus siitä, että pieneltäkin paikkakunnalta on mahdollisuus nousta huippu-urheilijaksi.
Laitilalaiset saavat olla ylpeitä Suomessa ja maailmalla pärjäävistä urheilijoistaan, joita löytyy sekä joukkue- että yksilölajeista. Menestystä ruokkii se, että esikuvia kasvaville urheilijoille löytyy läheltä. Laitila on kokoaan suurempi urheilukaupunki.
Reilu viikko sitten Laitilan kaupunki palkitsi viime vuoden menestyneimpiä urheilijoita. Palkittavien taso oli huikean korkea. Vuoden urheilijaksi valittiin uimari Thomas Salonen ja vuoden tulokkaaksi erityisesti jääurheilussa menestynyt Tinja Tapani. Molemmat kuuluvat junioreiden maajoukkueeseen. Vuoden joukkueeksi valittiin seurahistoriaa SM-hopeallaan saavuttaneet Jyskeen B-tytöt. Palkituiksi tuli myös monta SM-tasolla menestynyttä yksilöurheilijaa.
Urheilijoiden taustalla on laaja piiri vapaaehtoisia, joita kannattaa muistaa kiittää. Urheilijat tarvitsevat valmentajia, ohjaajia, joukkueenjohtajia, huoltajia, seuratoimijoita, kyyditsijöitä, sponsoreita ja kannustavat kotijoukot. Kaikkia näitä on Laitilasta löytynyt. Paikkakunnalla voi harrastaa monipuolisesti liikuntaa hyvissä olosuhteissa, ja vieläpä edullisesti, sillä kaupunki on tukenut urheiluseuroja esimerkiksi ilmaisina tai edullisina tilavuokrina.
Kaiken menestyksen pohjalla on urheiluseurojen tasainen ruohonjuuritason työ. Urheiluseurojen kaikkein tärkein tehtävä onkin sytyttää liikunnan kipinä mahdollisimman moneen. Kun se roihahtaa liekkeihin, kantavat liikunnan hyvät vaikutukset hyvinvointina elämän kaikille osa-alueille.
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi