Janne Kuusisto
Otsikosta huolimatta en paasaakaan nyt politiikasta, vaan jutun aiheen tavoin kenties aivan tyhjästä. Tiedä sitten meneekö meillä länsimaissa jo liian hyvin, kun mielensä voi pahoittaa nykyään jo mistä vaan.
Luin juuri ”uutisen” jossa jäätelöpaketin kyljessä oleva numero 88 yhdistettiin natsitervehdykseen, ja taannoin pakasteaskin kyljessä olevat katkaravut muodostivat jonkun mielestä selvästi hakaristin.
Juttussa oli muun muassa mainittu, miten tietyssä jalkapalloliigassa samasta syystä kyseinen pelinumero on kielletty.
Tuolla numerolla 88 pelasi muuten NHL legenda Eric Lindroos, joten kai joku häneltäkin alkaa kohta penäämään julkista anteeksipyyntöä.
Tämä anteeksipyytely milloin vanhoista sketsiohjelmista, milloin jäätelöpuikosta tai keksipaketista on mennyt jo niin pitkälle, että oikeasti merkityksellisten asioiden pahoittelukin on menettämässä merkityksensä ja aivan mitättömistä asioista saadaan lööppiä viikoiksi.
Tuleva presidenttimme hoiti valehtelemisesta kiinni jäätyään asian toteamalla sori siitä. Tämä kelpaa eturivin poliitikolta, mutta ei väärään asentoon katkaravut ikuistaneelta einesvalmistajalta.
Saattaa tietysti olla niinkin, että lukeudun siihen kelkasta pudonneiden ryhmään, joka ei vaan tajua nykymenoa ja elää siinä vanhassa ajassa, jolloin kieli oli ihan arkipuheessakin paljon karkeampaa.
Tuntuu vaan melko tyhmältä meuhkata jostain somekommentin sanamuodosta tai keksipaketin ulkoasusta samaan aikaan kun Euroopassa käydään oikeudetonta hyökkäyssotaa tai Lähi-idässä ammutaan ohjuksia sairaalaan. Tuskin mikään leivosvalmistaja kuitenkaan tuotteissaan haluaa edistää kansallissosialismia tai muuta historiallista vitsausta, mutta mörköjähän näkee kaikkialla, jos antaa mielikuvituksensa laukata.
Kai jonkinlainen muutos meidän vanhenevien ikäpolvien näkemyksissä on verrattuna nuorempaan polveen, kun näitä lööppejä satelee yhä kiihtyvällä tahdilla, sillä eihän sellaisia kirjoitettaisi, jollei niitä kukaan lukisi.
Jopa Yle on alkanut sortumaan iltapäivälehtien tyylisiin klikkiotsikoihin ja pelotteluun, jossa esimerkiksi tyhjästä leivotaan uutinen, mitä tapahtuisi jos jotain tapahtuisi, tai tee tästä testi mikä perunalajike olisit.
Puhumattakaan siitä, oletko aina kuorinut banaanisi väärin tai jos sinulla kutiaa varvas, niin saatat sairastaa tätä ääriharvinaista sairautta.
Suurin osa lukemastamme digisisällöstä onkin nykyään meille täysin turhaa höttöä tai suorastaan roskaa.
Siksi haluankin haastaa jokaisen sepustustani lukeneen kokeilemaan päivää tai kahta ilman älylaitteita, televisiota tai muita ärsykkeitä. Alku ilman älypuhelinta saattaa yllättää monen huomaamaan, miten kiinni kaikissa älylaitteissa olemme, ja toisaalta myös siihen, että loppu ei tulekaan, vaikkei sinua saada kiinni metsälenkillä tai pilkillä ollessasi välittömästi.
Kirjoittaja on väärin kananmunansa keittävä kaupunginhallituksen jäsen.