Tutuksi ovat tulleet niin haikeat mollit kuin riemukkaat duurit – Musiikkikoulu Johanna Kaartolla 20-vuotisjuhlavuosi

0
Diplomihuilisti, musiikkipedagogi ja yrittäjä Johanna Kaarto on luotsannut nimeään kantavaa musiikkikouluaan jo 20 vuoden ajan. Juhlavuonna musiikkikoulu järjestää monenlaisia tapahtumia.

Musiikkikoulu Johanna Kaarto viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Musiikkikoulun perustaja, diplomihuilisti ja musiikkipedagogi Johanna Kaarto on merkkipaalusta hyvillään.

– On kyllä huikean hieno fiilis, sillä juhlavuoteen mahtuu kaikkea kivaa. Olen avoimin mielin ja sydämin, edessä on paljon mukavaa koettavaa ja kivoja ihmisiä kohdattavana, hän innostuu.

Takana on raskas ajanjakso, sillä hän menetti hiljattain rakkaan puolisonsa, joka oli myös hänelle tärkeä työkaveri musiikkikoulussa.

Mikan kuolema sysäsi monta palasta pois paikoiltaan. Mutta viime syksynä olotilani alkoi olla sellainen, että tunsin kulkevani synkkyydestä kohti valoisampia aikoja. Nyt ajattelen, että olen uuden kynnyksellä ja uskallan olla sellaisella valoisan toiveikkaalla mielellä, hän kuvailee.

”olen uuden kynnyksellä ja uskallan olla sellaisella valoisan toiveikkaalla mielellä.”

JUHLAVUODEN tapahtumakimara starttaa ensi viikon lauantaina kaupungintalon valtuustosalista, kun on aika Johannan oman resitaalin. Ilmaistapahtumasta hän on halunnut matalan kynnyksen konsertin, jonne on hyvä tulla vaikka lasten kanssa.

– Se on kestoltaan vajaan tunnin mittainen ja sisällöltään sellainen, että se sopii kaikille.

Resitaali tarkoittaa sitä, että Johanna itse soittaa joka kappaleessa. Johannan instrumentti on huilu, pianoa konsertissa soittaa ansioitunut muusikko Elina Ukkonen.

Kaarton erityisalaa on fluteboxing, joka on huilun soittamista jopa rajulla tavalla.

– Tekniikka oli vaikea opetella, sillä se eroaa klassisesta huilunsoitosta valtavasti. Fluteboxingissa päästellään oikein kunnolla, hän naurahtaa.

Fluteboxingia hän lupaa esittää myös resitaalissaan, lisäksi mukana on tyystin toisenlaiseen tapaan soiva puuhuilu.

Johanna Kaarton lapset ovat lentäneet pesästä, mutta maaseudun rauhassa arkea jakaa koko joukko erilaisia eläimiä. Mukana kylille musiikkikoulun tiloihin pääsee toisinaan myös 3-vuotias Taika-koira.

MUSIIKKIKOULUN juhlavuoden seuraava tapahtuma on 10. huhtikuuta, jolloin Laitilan Kinossa esiintyy Mari Rantasila ja Suvi Isotalo. Myös Johanna itse soittaa parissa Rantasilan biisissä.

Rantasila on ollut Johannalle eräänlainen voimanainen, esikuva.

– Olen ihaillut häntä jo pitkään. Koen, että hän ei ole suostunut pysymään sellaisissa lokeroissa, joihin häntä on yritetty kovasti laittaa. Hän on näyttelijä, ohjaaja, laulaja ja lauluntekijä, joka on rohkeasti kulkenut omaa polkuaan ja heittäytynyt monenlaisiin haasteisiin.

Konsertissa kuullaan pääosin lauluja Rantasilan albumeilta vuosien varrelta, mutta mukana on muutamia lainabiisejäkin.

– Tulossa on varmasti tunteita ja ajatuksia herättävä ilta.

”Kaarton erityisalaa on fluteboxing, joka on huilun soittamista jopa rajulla tavalla.”

HUHTIKUUN 13. päivä musiikkikoulu järjestää oppilaskonsertin, jossa esiintyy oppilaiden lisäksi myös Mika Kaarton aikuisoppilaista koostuva bändi.

– Kyseessä on Mikan muistokonsertti, mutta tunnelmana on sellainen toivorikkaasti eteenpäin meneminen, hän kuvailee.

Konsertti järjestetään Walon talolla, joka on Johannalle hyvin mieluinen paikka.

– Siellä on hyvä henki, se on mukavan kokoinen ja akustiikaltaankin se on hyvä, hän kiittelee.

Virallista 20-vuotispäivää musiikkikoulu viettää lokakuussa.

– Syksyllekin on monenlaista mukavaa suunnitteilla, hän lupaa.

MUSIIKKIOPISTON pyörittämisen, kehittämisen ja siellä opettamisen lisäksi Johannalla on monta rautaa ammatillisestikin tulessa.

– Olen saanut kunniatehtävän toimia Laitilan soittokunnan kapellimestarina. Lisäksi olen mukana erilaisissa projekteissa sekä esiinnyn itse, mikä on hienoa sekin, sillä olen opiskellut musiikkia esimerkiksi siksi, että pidän esiintymisestä ja haluan viihdyttää ihmisiä.

Hän on luotsannut musiikkikouluaan rohkeasti ja uudistuen. Laitilassa musiikkikoulu on toiminut jo 14 vuotta, tilat ovat tätä nykyä kaupungin keskustassa.

– Musiikkikouluni on toiminut kolmella paikkakunnalla eli kun olemme perheen kanssa muuttaneet, on myös musiikkikoulu siirretty uudelle paikkakunnalle. Se on ollut vaativaa, mutta myös valtavan palkitsevaa. Rakastan opettamista ja yrittämistä.

”MUSIIKKIOPISTON pyörittämisen, kehittämisen ja siellä opettamisen lisäksi Johannalla on monta rautaa ammatillisestikin tulessa.”

HÄN MYÖNTÄÄ olevansa uuden edessä utelias.

– Olin esimerkiksi valtavan otettu, kun minua pyydettiin soittokunnan kapellimestariksi toissa vuonna. Halusin antaa itsestäni parhaan mahdollisen tuen ja osaamisen, joten suoritin kapellimestariopintoja viime vuonna. Kapellimestarina toimiminen on varmaan vaikeinta, mitä olen ikinä tehnyt, hän hihkaisee, enemmän kuitenkin innoissaan ja haasteen edessä nöyränä kuin vaikeuksien lamaannuttamana.

Uuden oppimisesta hän on suorastaan innoissaan.

– Olen mielelläni osallistunut erilaisiin koulutuksiin. Minusta on jotenkin hienoa, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän maailmassa tajuaa olevan sellaista, mitä ei osaa, ei ainakaan vielä, viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Johanna Kaarto sanoo nauraen.

Johanna Kaarton resitaali 9.3. kello 16 Laitilan kaupungintalolla, Mari Rantasilan ja Suvi Isotalon konsertti Laitilan Kinossa 10.4. kello 19 ja Mika Kaarton muistokonsertti 13.4. kello 14 Walon talolla.