PISA-tulosten ja tulevaisuuden aliarvioimista

0

Valtakunnan hallitus on budjettiriihessä saanut uuden neroleimahduksen. Tuo viisaus on se, että otetaan oppivälineet pois juuri kun abiturientti niitä eniten tarvitsisi eli rajan 18 vuotta täyttäneiltä.

Juuri viime hallituskaudella saatiin oppivelvollisuutta nostettua, jotta nuorten koulutus saataisiin nousemaan työelämän tarpeille. Nyt hallitus viisaudessaan katkaisee tuon, kun nuori täytää18 vuotta. Tästä on suuri haitta opiskelijoille, niille nuorille, jotka tähtäävät opiskella pidemmällä työurille. Toisaalta hallitus vielä rajoittaa ulkomailta tulevien koulutettujen kiinnostusta suomalaisen työelämään.

Olemme pitäneet Suomea hyvin koulutusmyönteisenä maana mielestämme. Maa, joka antaa kaikille nuorille tasa-arvoisen mahdollisuudet koulutukseen. Nyt kuitenkin lyödään kriittinen katkos siihen ikään, jolloin nuorten urahaaveet ovat kaikista tärkeimmät. Ikävä vuosi, jolloin nimenomaan yhteiskunnan tulisi tukea nuoria elinkeinoelämämme tarpeisiin, eikä jättää nuoria yhteiskunnan tuen ulkopuolelle.

Ihmettelen maamme hallitusta, joka säästökiimassa katkaisee suomalaisen tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän nuoriemme kriittisessä opintovaiheessa. Ajatus on vahvasti ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, koska opiskelulla ei anneta arvoa työelämän tarpeisiin. Oliko tuo se hallitukset työn linja. Odottaisin myös elinkeinoelämän kannanottoa näin järjettömään hallitusviisaiden päätökseen.

Tähän loppuun sopisi sanonta: He pukeutuivat kauniisti ja puhuivat viisaita.

Pertti Pokki

Laitila