16.-17.4. Vallitsi deja-vu eli tiedossa olisi järkyttävän vaikea ilta pilvien sekä mahdollisesti kauden viimeisten revontulien suhteen. Jaoin tuskani somessa meidän ihanalle naisporukalle eli Mad Aurora Ladies -ketjuun. Pohdimme ketjussa, pitäisikö meillä Suomessa vaan luovuttaa. Taivasta katsellessa vaikutti kuin revontuli näytelmä ei käynnistyisi ollenkaan. Todellisuudessa revontulet olivat olleet vauhdissa jo jonkin aikaa, visusti korkean, pohjoista peittävän pilveröisen takana. Välillä pari revontulisädettä kurkotti kuin ilakoiden rättien takaa. Oli periaatteessa sama katselinko taivasta vai maalin kuivumista seinällä, kumpikin on ihan yhtä jännittävää.
Olin luovuttamassa ja pakkaamassa tavaroita, kun puhelin kilahti viestin saapumisen merkiksi. Kanadan ystäväni Donna ilmaantui tsemppaamaan taustalle, niinpä katsoimme yhdessä ennusteita.
Donnan tulkatessa revontuliarvoja selasin itse pilvitutkaa. Länteen oli povattu pilviin pientä aukkopaikkaa kello 23–00. Kun tuuli vielä loppui aukkopaikan ilmaannuttua, aikaikkuna kuvata reposia venyi aamukahteen. Tässä näki taas tiimityön tuloksen sekä sen, ettei kannata luovuttaa minkään asian kanssa heti kättelyssä. Pitää antaa asioille aikaa tapahtua ja yrittää olla kärsivällinen.
Kun pohjoisen pilvirätti vihdoin poistui taivaalta, levittäytyi taivaalle aikamoinen näky. Massiivinen, vihreä, oomegaa (Ω) tarkoittavasta kreikkalaisesta kirjaimesta nimensä saanut mutkainen revontulikaari muodostui silmieni edessä Sorolan peltoaukean yläpuolelle. Nyt oli komeaa. Seuraavaksi messengerin viestikenttä täyttyikin riemunkiljahduksista, peukaloista ja kameran takanäyttökuvista.
Retki oli menestys monella tapaa, jopa pöllöjä oli äänessä yllättävän monta: sarvipöllö, huuhkaja ja varpuspöllö. Olen treenannut erottamaan lajien ääniä hyvän ystäväni johdolla, ja öinen lintumaailma on raottanut oveaan hieman lisää. Joutsenet ja kurjet olivat äänessä myös, tietenkin, eihän kevätyö ilman lintuja ole aito kevätyö.
Kuunvalon revontulet korkealla keskitaivaalla olivat pökerryttävä kokemus. Harvemmin meilläpäin saa katsella tulistelua pää takakenossa. Vihreä omegavyö tanssi hitaasti taivaankannen poikki ja loppunäytelmän sykkivät, liekkimäisesti hulmahdelleet kirkkaat revontuliaallot ottivat Laitilan ilmatilan haltuunsa. Näitä repoaaltoja kutsutaan myös discovaloiksi. Kohti keskitaivasta kurkoitelleet vihreät, sykkivät revontulet pinkeillä reunoilla olivat hengästyttävän upeat.
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.
