Heikkilän viime vuosi oli henkisesti rankka. Avioliitto päättyi eroon ja hän kamppaili myös mielenterveyden haasteiden kanssa. Hän kertoo, että vaikeimpina aikoina hän koki vain suorittavansa elämää. Kun pahin vaikutti olevan takanapäin, hänestä tuntui, että hän kaipaa jotain piristävää täksi kevääksi.
– Huomasin, että tämän missikilpailun haku oli auki ja päätin repäistä. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan, Heikkilä sanoo.
Kun Heikkilä kuuli pääsevänsä kymmenen parhaan joukkoon, hän ei ollut uskoa korviaan. Oman tavoitteensa hän kertoo kuitenkin saavuttaneensa jo paljon aikaisemmin.
– Uskon, että saavutin tavoitteeni jo siinä vaiheessa kun hain mukaan. Vaikka totta kai olisi mukavaa, jos kilpailun myötä saisi yhteistyötarjouksia tai näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
Kilpailu on tuonut muassaan paljon hauskoja kokemuksia kuten mekko- ja alusvaatekuvauksia. Parasta kilpailussa eivät kuitenkaan ole uudet elämykset tai pääsy finaaliin vaan missisiskojen kesken syntynyt ystävyys.
– Kukaan meistä ei kilpaile hampaat irvessä vaan meillä on todella hauskaa yhdessä. Kun olemme valokuvauksissa, sen kuulee kauas.
Heikkilä on toiminut yhtenä ryhmän kokoavista voimista ja perustanut heille oman Whatsapp-ryhmän, jossa jaetaan kaikki ilot ja surut.
– Tämäkin osoittaa sen, miten paljon olen muuttunut. Nuorena olin hyvin ujo, mutta nykyisin kaverit huolestuvat heti jos olen hetken hiljaa.
Se Niina, joka Laitilassa kävi koulua, oli hyvin erilainen kuin tämä punatukkainen itsevarman oloinen nuori nainen. Heikkilän itsevarmuus ei ole sitä särötöntä laatua, joka syntyy kun ihminen saa kasvaessaan rauhassa oppia tuntemaan itsensä ja saa muilta myönteistä vahvistusta. Se on muodostunut, kun hän on aloittanut alusta ja joutunut kohtaamaan vaikeita asioita ja selvinnyt niistä. Kovat kokemukset ja niistä selviäminen ovat asioita, joista Heikkilä haluaa puhua.
Kouluaikoinaan Heikkilä joutui kokemaan rankkaa koulukiusaamista sekä ala- että yläkoulussa. Kiusaaminen oli ryhmästä poissulkemista ja huutelemista.
– Se alkoi jo esikoulussa ja jatkui yläkoulun loppuun asti. Yläkoulussa koulunkäyntini sujui todella heikosti, koska lintsasin paljon. En halunnut mennä kouluun.
Vanhemmilleen ujo tyttö ei kokemuksistaan halunnut puhua, mutta koulussa hän yritti kertoa kokemuksistaan koulun aikuisille. Heikkilä olisi toivonut, että koulusta olisi otettu yhteyttä hänen vanhempiinsa tai sitä, että hänen nimeämänsä kiusaajat olisi puhutettu.
Heikkilän yläkouluaikaisiin poissaoloihin ei hänen mukaansa myöskään oikein reagoitu. Hän valehteli vanhemmilleen olevansa sairas, jotta hänen ei tarvitsisi mennä kouluun ja kotona hän teki kaikki annetut läksyt ja kävi suorittamassa kokeet. Poissaolojen tarkemmista syistä ei kysytty, vaikka niitä kertyi todella paljon.
Nykyisin poissaoloihin puututaan jos niiden määrä ylittää asetetun rajan riippumatta siitä, mitkä niiden syyt ovat. Tätä käytäntöä Heikkilä pitää hyvänä.
Heikkilän nuoruusvuodet pitivät sisällään paitsi kiusaamista myös kapinointia sekä päihdekokeiluja.
– Minulla oli paha olo ja halusin löytää oman porukkani. Sitten huomasin, että löytämäni porukka vei minua väärään suuntaan, vaikka he olivatkin minun puolellani.
Kun yläkoulu päättyi, Heikkilä halusi uuden alun. Se löytyi Kokemäeltä, jonne hän haki opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Tie vei lopulta erinäisten mutkien kautta Laitilan naapuripitäjään Euraan, jossa Heikkilä nyt asuu. Hänellä on kaksi lasta, jotka asuvat hänen luonaan joka toinen viikonloppu sekä loma-aikoina.
Rankkojen kokemusten myötä Heikkilä kertoo oppineensa kovettamaan nahkansa ilkeiltä kommenteilta.
– Kun lähdin kilpailuun mukaan, tiesin, että esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tulee myös kritiikkiä.
Eikä Heikkilä olekaan ikäviltä some-kommenteilta välttynyt. Kun hän jakoi sosiaalisessa mediassa missikisojen yleisöäänestys-linkkiä, häntä kritisoitiin siitä, että hän normalisoi ylipainoa.
– Sana normaali särähtää korvaani. En minä normalisoi tai ihannoi ylipainoa vaan koen olevani hyvä juuri tällaisena kuin nyt olen.
Heikkilä ei enää jää murehtimaan ihmisten mielipiteitä.
– Annan niiden kommenttien kuitenkin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Omien kokemustensa vuoksi Heikkilä kantaa huolta myös tällä hetkellä koulussa olevista lapsista ja nuorista. Sosiaalinen media on tuonut kiusaamiseen kokonaan uuden ulottuvuuden.
– Kiusaaminen voi nykyään olla vielä raadollisempaa.
Toinen asia, josta Heikkilä haluaa puhua avoimesti, ovat mielenterveyden ongelmat. Ne ovat Suomessa edelleen jossain määrin vaiettu asia. Heikkilä haluaa rohkaista kaikkia, joilla on vaikeaa, hakemaan apua.
Heikkilä itse on ollut mielenterveyshaasteidensa vuoksi myös osastohoidossa ja haluaa purkaa siihen liittyviä ennakkoluuloja.
– Moni ajattelee edelleen, että se on joku pehmustettu pyöreä huone.
Heikkilälle osasto oli kuitenkin paikka, jossa hän sai apua. Osastojakson jälkeen hän saanut elämänsä paremmin tasapainoon ja alkanut voida paremmin.
Heikkilä ohjaa Eurassa VPK:n nuoriso-osastoa. Hän haluaa sekä omille lapsilleen että ohjaamilleen lapsille ja nuorille opettaa, että kannattaa olla rohkeasti oma itsensä.
– Kun lähdin yläkoulusta, päätin, että uskallan olla erilainen. Hankin ensimmäisenä tatuoinnin ja aloin pukeutua kuten itse halusin. Nyt minä haluan erottua eikä minua hetkauta, mitä esimerkiksi naapuri vaatteistani ja hiuksistani ajattelee.
Osallistumalla Miss Plus Size -kisaan Heikkilä haluaa näyttää sekä itselleen että muille, että hän kantaa itsensä ylpeästi eikä välitä perään huutelijoista.
– Jokaisella meillä on oma kruunu päässämme. Meidän täytyy kantaa sitä ylpistymättä mutta leuka pystyssä, jotta se ei putoa.
