Tultti toukokuu lopus mutkan kaut Laitlaha. Oltti tulles Kemiös yät. Sin mennes satus nostosilt olema pystös. Ukko ei meinanu käsittä, mikä tiän tukken eres töröttä. Ei hän ollu enne semmost nähny.
Seoravan päevän oltti Mathildedalis. Se o hiano paik. Ehtopual lähteis tul kova ukkone, kaatosare ja kaike huipuks viäl komioi rakkei, nii et pelkäsi jo auto pellete pualest. Ehroti ukol, et jäärä mekki seisoma tiän poskehe, niin ko muukki.
Peril Laitlaha päästi. Voikukkaste ilose aurinko oliva vastas. Onneks eivä ollu kerjeny viäl siämentämähä.
Satusiva oikke kuuma ja kuiva lomakeli flikaflikal, ko hän tul mummul ja pappal muutamaks päeväks apuflikaks koeras kans. Koer viarast kovaste ensalkku. Luultti, et se pysy nätiste vahtimat pihal. Kolmanten päevän se kumminkin karkas porti alt naapurihi. Siihe lopus häne vapautes.
Juur ko kuumus meinas ruvet haittamaha nukkumist, ilm jäährys oikke sopivaiseks tyäilmaks. Ja tul senpäevässi kuurosattei. Niist ol luanto hyvilläs.
Mää oli jo luullu, et ole saanu lehtokotilo pali vähentymä tontilt, mut satte jälkke huamasi, et ky niit läks oikke porukal jalvottelema jostan koloist. Oti ehtoste ämpäri ja läksi kotilojahtihi. Kopin kuulus, ko saalist tul. Homma muistut pohjose hillanpoimintta silt osi, et koko aikka sai karat sinsuntän erstakasi ja ai löys uussi.
Ensmäisen päevän tapo rutistamal jokase yksitelle kompostihi. Seoravan päevän ämpärin pohjal ol nii pali tapettava, et katosi parhaks valmistauttu joukkomurhaha: huikkasi ukol tuppaha, et panes verenkeitin täytte ja kuumen kiahuvaks. Tua mul tän ulos. Tyhjensi koko satsi kotiloitte pääl. Siihen lopus heti heijä elämisemerki.
Omenpuu kukostiva täysil tulles. Lähties oliva jo raakileit piukas. Kuka nekki taas syyskesäl setvi.
Voikukkaste kukostus vaihrus leinikeitte kukostamiseks. Sireeni oliva täöres kukas tulles. Kui nekki nykysi kukostava jo toukokuus. Vai muistank mää vääri, et tuame kukostiva koulute loppumise aikoihi ja sireeni juhanukse erel.
Pioneist silkkipion ol kerjeny kukostamaha jo toukokuus. Ikivanh ’Rubra Plena’ kukost , ko me oltti paikal. Lährö lähestyes leikkasi kirjavan kasa kiinanpioneitte aukkemas olevi nuppussi varssi tuliaisiks tutuil. Liljoil sanosi, et älkkä pitäkkö kiirut kukostamisen kans, et kerjetä nährä.
Lähtöaamun ukko funteeras äänehe, et kyl vois olla viäläki kauemi. Oli iha sama miält.
Sama yleiskielellä: Laitilan reissulla
Kerrankin oli sellainen touko-kesäkuun vaihde, että ei ollut lähipiirissä kellään mitään koulujen loppumiseen liittyvää juhlimista. Saatiin olla viikkokausia ihan rauhassa Laitilassa.
Tultiin toukokuun lopussa mutkan kautta Laitilaan. Oltiin tullessa Kemiössä yötä. Sinne mennessä sattui nostosilta olemaan ylhäällä. Ukko ei meinannut ymmärtää, mikä tien tukkeena töröttää. Ei hän ollut ennen semmoista nähnyt.
Seuraavana päivänä oltiin Mathildedalissa. Se on hieno paikka. Iltapäivällä lähtiessä tuli kova ukkonen, kaatosade ja kaiken huipuksi vielä suuria rakeita, niin että pelkäsin jo auton peltien puolesta. Ehdotin ukolle, että jäädään mekin seisomaan tienposkeen, niin kuin muutkin.
Perille Laitilaan päästiin. Voikukkien iloiset auringot olivat vastassa. Onneksi eivät olleet ehtineet vielä siementämään.
Sattuivat oikein kuumat ja kuivat lomakelit tytöntytölle, kun hän tuli mummulle ja papalle muutamaksi päiväksi aputytöksi koiransa kanssa. Koira vierasti ensialkuun kovasti. Luultiin, että se pysyy nätisti vahtimatta pihalla. Kolmantena päivänä se kumminkin karkasi portin alta naapuriin. Siihen loppui hänen vapautensa.
Juuri kun kuumuus meinasi ruveta haittaamaan nukkumista, ilma jäähtyi oikein sopivaksi työilmaksi. Ja tuli senpäiväisiä kuurosateita. Niistä luonto oli hyvillään.
Minä olin jo luullut, että olen saanut lehtokotilot paljon vähentymään tontilta, mutta sateen jälkeen huomasin, että kyllä niitä lähti oikein porukalla jaloittelemaan jostain koloista. Otin illalla sangon ja lähdin kotilojahtiin. Kopina kuului, kun saalista tuli. Homma muistutti pohjoisen hillanpoimintaa siltä osin, että koko ajan sai juosta sinnesuntänne edestakaisin ja aina löysi uusia.
Ensimmäisenä päivänä tapoin rutistamalla jokaisen yksitellen kompostiin. Seuraavana päivänä sangon pohjalla oli niin paljon tapettavaa, että katsoin parhaaksi valmistautua joukkomurhaan: huikkasin ukolle tupaan, että pane vedenkeitin täyteen ja kuumenna kiehuvaksi. Tuo minulle tänne ulos. Tyhjensin koko satsin kotiloitten päälle. Siihen loppuivat heti heidän elämisemerkkinsä.
Omenapuut kukkivat täysillä tullessa. Lähtiessä olivat jo raakileita täynnä. Kuka nekin taas syyskesällä setvii.
Voikukkien kukinta vaihtui leinikeitten kukinnaksi. Syreenit olivat täydessä kukassa tullessa. Kuinka nekin nykyisin kukkivat jo toukokuussa. Vai muistanko minä väärin, että tuomet kukkivat koulujen loppumisen aikoihin ja syreeni juhannuksen edellä.
Pioneista silkkipioni oli ehtinyt kukkaan jo toukokuussa. Ikivanha ’Rubra Plena’ kukki, kun me olimme paikalla. Lähdön lähestyessä leikkasin kirjavan kasan kiinanpioneitten aukeamassa olevia nuppuisia varsia tuliaisiksi tutuille. Liljoille sanoin, että älkää pitäkö kiirettä kukinnan kanssa, että ehditään nähdä.
Lähtöaamuna ukko ajatteli ääneen, että kyllä voisi olla vieläkin kauemmin. Olin ihan samaa mieltä.
Inga Nuojua
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kooisin Laitilasta.