Laittomille liikennemerkeille heltisi lupa – Samalla tiehoitokunta velvoitetaan järjestämään virkistyskäyttäjille pysäköintimahdollisuus

0
Luvatta keväällä pystytetyt merkit saivat valiokunnan siunauksen, mutta tiehoitokunta velvoitettiin myös järjestämään alueen käyttäjille pysäköintimahdollisuudet tien varteen.

Tekninen valiokunta on myöntänyt luvan Vuohenmaantien varrelle viime keväänä laittomasti pystytetyille liikennemerkeille, jotka kieltävät pysäköinnin tiealueella. Lupaa anoneen tiehoitokunnan tulee päätöksen mukaan kuitenkin järjestää alueen käyttäjille pysäköintimahdollisuudet tien varteen ja lisäksi osoittaa pysäköintipaikat liikennemerkein.

Laitilan Sanomat kertoi huhtikuussa Vuohenmaantien varteen pystytetyistä pysäköintikieltoa osoittavista liikennemerkeistä. Ne oli pystytetty sellaisiin kohtiin, joissa Vuohenmaantiellä on levennykset ja kulku suositulle Ilvesvuoren–Matovuoren metsäreitille.

”Autoja on pysäköity siten, ettei maatalouskoneilla ole mahtunut ohi.”

KOSKA Vuohenmaantie on yksityistie, liikennemerkkien pystyttämiseen vaaditaan kaupungin lupa. Aiemmin kaupungilta ei lupaa merkeille oltu anottu, eikä siis saatukaan.

Liikennemerkeissä olevan tekstin mukaan niiden pystyttämisestä vastaa Vuohenmaantien tiehoitokunta. Laitilan Sanomille tiehoitokunnan puheenjohtaja Lasse Lemmetti kuitenkin huhtikuussa kertoi, ettei tiehoitokunta ole asian takana.

– Tiehoitokunnalla ei ole liikennemerkkien pystyttämisessä osaa eikä arpaa. Ne on siis tiehoitokunnan tietämättä ja ilman lupaa laitettu, Lemmetti sanoi, mutta tiesi kertoa, että pystyttäjinä ovat toimineet yksityiset maanomistajat.

– Taustalla on sellainen syy, että sinne on autoja pysäköity siten, ettei maatalouskoneilla ole mahtunut ohi.

”Pääsyä suositulle metsäreitille ei saa hankaloittaa.”

Autojen pysäköinti kapealla Vuohenmaantiellä on aiheuttanut ongelmia yksityistien tiekunnan osakkaille, joista moni kulkee muun muassa levein maatalouskonein. Tien varressa on kuitenkin muutama hyvä levike, joista pääsee suoraan suositulle Ilvesvuoren-Matovuoren metsälenkille.

TEKNINEN valiokunta on yhtä mieltä tiehoitokunnan kanssa siitä, että anomus pysäköintikiellosta on kohtuullinen ja osakkaille tulee turvata mahdollisuus käyttää tietään sekä harjoittaa ammattejaan esteettä.

Osakkaista merkittävällä osalla on ammattikäytössä niin maatalouskoneita kuin tienhoitokalustoa. Niinpä autojen pysäköinti ahtaisiin kohtiin kapealla ja mutkaisella Vuohenmaantiellä on ongelmallista.

Tienvarsipysäköinnin lisääntyminen Vuohenmaantiellä on seurausta retkeilyn ja ulkoilun vilkastumisesta Ilvesvuoren–Matovuoren luontopolulla. Valiokunta katsoo, että myös harrastusmahdollisuudet tulee ottaa huomioon, eikä alueen virkistyskäyttömahdollisuutta tule heikentää.

VALIOKUNTA pitää siis tienvarren pysäköintikieltoa perusteltuna.

Samalla se kuitenkin toteaa, että retkeilijät ja muut alueella liikkujat voidaan suhteellisen helposti ottaa huomioon, kun autojen pysäköintipaikat osoitetaan erillisillä liikennemerkeillä. Niinpä valiokunta velvoittaa tiehoitokunnan järjestämään tien varteen pysäköintimahdollisuudet sekä osoittamaan sallitut pysäköintialueet liikennemerkein.