Käsi ylös kaikki ne, jotka ovat yllättyneet kesän myötä virinneestä keskustelusta siirtää koululaisten lomia kohti elokuun loppua. Niinpä, käsiä on ylhäällä merkillisen vähän.
Tietyt puheenaiheet tuntuvat toistuvan Suomessa kesäisin – ja yksi kestosuosikki on koulujen kesäloman väärä ajankohta. Ennen muuta se on joidenkin mielestä väärä siksi, että se on eriparia muun Euroopan kesälomakauden kanssa.
”olisi hyvä tunnustaa, miten tärkeässä roolissa nuoret ovat Suomen matkailupalveluiden pyörittämisessä.”
Ongelma osuu erityisesti matkailualalle, sillä Suomessa koulujen alku sulkee monen matkailullisesti tärkeän kohteen kesken eurooppalaisen lomakauden eli elokuussa.
Asiasta puhutaan usein siitä näkökulmasta, miten kurjaa on, kun paikkoja ei asiakkaiden kaikottua kannata pitää auki enää koulujen alettua.
ainakin teini-ikäisten ja nuorten aikuisten perheissä tiedetään kuitenkin se, mistä kenkä ehkäpä vielä tiukemmin puristaa: matkailijoita houkuttavat palvelut pyörivät pitkälti koululaisten ja opiskelijoiden voimin. Ja kun oppilaitosten syyslukukausi alkaa, olennainen asia – työvoima – palaa luokkahuoneisiin.
Lukuisille nuorille kesätyö on ensiarvoisen tärkeää, mutta olisi hyvä tunnustaa oikeassa mittakaavassa sekin, miten tärkeässä roolissa nuoret ovat Suomen matkailupalveluiden pyörittämisessä.
Kuusi perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajaa allekirjoitti loppuvuonna eduskunnalle toimitetun toimenpidealoitteen, jossa esitetään koululaisten kesäloman siirtämistä kahdella viikolla. Puhetta aiheesta on siis odotettavissa myös kesälomakauden jälkeen.
Asiassa on monta puolta, eikä koululaisten kesälomien siirto monestakaan näkökulmasta aivan mutkatonta olisi – ei edes matkailullisesta vinkkelistä. On nimittäin ihan hyvä pohtia esimerkiksi sitä, hiljentäisikö lomien siirto tyystin Suomen matkailualan alkukesästä.
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi