Kylien helmiä – Toimintaa ja tapahtumia on luotava omin voimin

0

Pyhärannan Santtio nimitettiiin viime viikonloppuna Varsinais-Suomen kyläksi. Valinta tarkoittaa, että ensi vuonna Santtio pääsee kisaamaan Vuoden kylä -tittelistä. Santtiolaisten aktiivisuus on tunnustettu aiemminkin, sillä vuonna 1997 Santtio valittiin Vuoden kyläksi. Laitilassa samasta kunniasta ovat nauttineet vuosina 1988 Kaivola ja 2006 Untamala.

Maakunnan vuoden kylän valitsee Varsinais-Suomen Kylät ry, jonka tarkoituksena on säilyttää maaseutu elinvoimaisena, lisätä osaamista ja yhteistyötä. Yli kylä- ja kuntarajojen on pyritty myös Santtiolla, sillä välimatka kylästä kylään on lyhyt. Rantatietä ajaessa kylät on merkitty kyltein, ja rantakyliä kutsutaankin kylien helminauhaksi. Meriteitse Pyhämaa on naapurissa.

Tänä vuonna varsinaissuomalainen kylä -kisan teemana oli vetovoimaisuus. Santtiolla vetovoimaisuuden eteen on tehty vuosikymmenten ajan työtä, pääosin talkoilla.

Viime vuonna parinsadan asukkaan Santtiolla juhlittiin satavuotista kylätoimintaa. Santtiolla on toiminut vapaapalokunta, kalastuskunta, urheiluseura, suojeluskunta ja pienviljelijäyhdistys. Kylän suuria voimanponnistuksia ovat olleet aikanaan järjestetyt Santtiosoudut, yhä suositummaksi nousseet juhannusjuhlat, kylätalo Maininki, kylänraitin ruusut, porkarpaatti ja parhaillaan pyörivä kesäteatteri.

Santtiolla kesämökkiläiset on toivotettu aktiivisesti mukaan kylätoimintaan. Niin Santtiolla kuin muissakin kylissä tiedetään, että toimintaa ja tapahtumia on luotava omin voimin.

Niin Santtiolla kuin monessa muussakin kylässä ihastuttaa yhteisöllisyys. Se syntyy yhdessä tekemisestä ja olemisesta. Tutuille ja monesti tuntemattomillekin morjenstetaan, pysähdytään juttelemaan ja tarvittaessa autetaan, omaa vaivaa säästelemättä.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi