Aurinko paistaa Lukujärven rantaan Perkkoloiden kesämökille, jonka pihan kukkaistutukset loistavat täydessä terässään. Valoisa ja virkeä on myös elokuun alussa Laitilan seurakunnan vastaavan lastenohjaajan työstä eläkkeelle jäävä Mirkku Perkkola, jonka moni laitilalainen muistaa kerhotätinä.
– Lasten kanssa huumori on tärkeä. Ei saa olla liian tiukkapipoinen, mutta järjestys on oltava, Perkkola sanoo.
Mirkku Perkkola on tehnyt työuransa Laitilan seurakunnassa, jossa hänen ensimmäinen työpäivänsä oli 10. syyskuuta 1979. Lähes 45 vuoden ajan Mirkku Perkkola on työssään viihdyttänyt, hoitanut, opettanut, naurattanut, laulattanut, ymmärtänyt ja lohduttanutkin lapsia päiväkerhoissa, leireillä, perhekerhoissa ja iltapäiväkerhossa niin keskustassa kuin kylissäkin.
– Tämä on minun ensimmäinen ja viimeinen työpaikkani.
Monipuolista työtään, työkavereitaan ja Laitilan seurakuntaa hän kiittelee vuolaasti.
– Lämpimät kiitokset kaikille, joihin olen saanut työssäni tutustua.
Työn parhaita puolia ovat tietenkin myös lapset ja heidän aitoutensa.
Seurakunnan monissa juhlissa, tilaisuuksissa ja esityksissä on ollut hauskaa. Työssään Mirkku Perkkola on saanut muuntautua moneksi, vaikkapa paimeneksi tai käärmetanssijaksi.
– Viimeisin roolini oli hämähäkki.
Ensimmäisistä työvuosistaan Mirkku Perkkola muistaa, että Laitilassa elettiin vahvasti maatalouden määrittelemän vuodenkierron mukaan. Lasten juuret olivat vahvasti paikkakunnalla.
Murrekin oli Marttilasta kotoisin olevan Mirkku Perkkolan mukaan nykyistä lyhyempää. Sitä tulkkaamaan Mirkku löysi laitilalaisen Jussinsa, jonka kanssa hänellä on kolme lasta ja yksi lapsenlapsi.
Perkkola kaivaa esiin lehtileikkeen Välimetsän tuvan avajaisista vuodelta 1985. Sen mukaan noin 60 prosenttia laitilalaislapsista kävi seurakunnan kerhoa ja kerhoissa oli yli 300 lasta. Pyhäkouluja oli yhteensä 28 ja pyhäkoululaisia 400.
– Perhepäivähoitajia oli silloin yli 80, ja he saivat tuoda lapset autolla kerhoon.
Seurakunnan kerhoja on nykyään paljon vähemmän. Perhekerho kokoontuu joka viikko, päiväkerhoryhmiä on yksi ja pienimpien koululaisten iltapäiväkerho toimii arkipäivisin.
Mirkku Perkkola mukaan seurakunnan lapsityö on vuosikymmenten aikana muuttunut lapsilähtöisemmäksi. Kirkon sanoma kulkee leikeissä ja lauluissa.
– Sopivassa määrässä siten, että lapsi pystyy sen vastaanottamaan ja tuntee olonsa turvalliseksi.
Työssään vuosien aikana Mirkku Perkkola kertoo oppineensa aina uutta, muun muassa siitä, miten lapsen kanssa jutellaan ja mistä narusta milloinkin kannattaa vetää.
– Ja vanhempien kanssa sama juttu.
Viime vuosikymmeninä lasten elämää ovat mullistaneet tietokoneet, internet ja kännykkä.
– Kun sinulla on joku laite, niin leikki ja toisten kaverien kanssa olo jää.
Ongelmia seurakunnan kerhoissa kännyköiden suhteen ei ole, sillä lapset ovat pieniä. Koululaisten iltapäiväkerhossa puhelin pidetään repussa.
– Vanhemmat kyllä voisi sen verran ajatella, että kun lasta tullaan hakemaan, niin huomio olisi siinä lapsessa.
Perkkola ehdottaakin vanhemmille, että jos puhelu on kesken, niin se puhuttaisiin autossa loppuun ennen lapsen hakua.
Eläkkeelle jäänti tuntuu Perkkolasta ihan mukavalle. Tosin hän tietää jo nyt, että syksyllä hänet nähdään taas kerhotätinä. Vastaavana lastenohjaajana hänen tehtäviinsä kuului sijaisten haku aina tarvittaessa.
– Eläkeläisiä tarvitaan. Sijaisia ei kauheasti ole saatavilla.
Lukujärven kesämökillä on pitkä historia Perkkoloiden suvussa. Jussi ja Mirkku rakentavat järven rantaan uudisrakennusta, jossa pariskunta voi viettää aikaa ympäri vuoden. Keväällä Perkkolat myivät omakotitalonsa Kylänpäästä.
– Jossain vaiheessa se olisi edessä ollut. Nyt jaksaa kaikkea vielä tehdä, Mirkku sanoo.
Laitilan keskustassa on tukikohtana kerrostalokaksio, mutta se ei vielä vedä puoleensa. Mökillä riittää monenlaista puuhaa.
– En minä täällä paljon istuskele. Aina osuu silmiin jotain, mitä pitäisi tehdä.
