Rihtniemi on huikean kaunis retkikohde

0
Rihtniemessä horisontti on kaukana ja edessä levittäytyvät upeat maisemat.

Juuri kun itsekseni ajattelen, että ei tie tästä nyt enää kapene, niin se kapenee kuitenkin. Tien kapeutta Rihtniemeen retkeillessä olen päivitellyt ennenkin. Ja kerran, kun ajelimme sinne talvimyrskyä ihailemaan, oli tie peilijäässä ja ajomatka hermoja koetteleva – vaikken itse ollut edes kuskina!

Nyt on kesä ihanimmillaan, mutta silti iloitsen, ettei ketään tule kapealla tiellä vastaan. Ajan hitaasti kohti merta, kun edestäni tieltä nousee lentoon kolme kalalokkia. Ne lentävät hetken aikaa matalalla edelläni kuin saattueena, tien muotoja mukaillen. Ajattelen, että lokkisaattue on hyvä merkki meren läheisyydestä, ja pian olenkin perillä lintutornin parkkipaikalla.

 

Rihtniemen lintutorni sijaitsee hyvän, hiekkapohjaisen polun päässä.

POLUT kolmekerroksiselle lintutornille ja lintulavalle lähtevät aivan tilavan parkkipaikan vierestä. Jo parkkipaikalle kuulen ison veden kohinan, ja kyllä: ilma tuoksuu aivan mereltä.

Rihtniemi on mainio retkipaikka pientenkin lasten kanssa, sillä polut lintutornille ja lintulavalle ovat helppokulkuisia ja matkat lyhyet. Ja vaikka on metsääkin, missä kuljeskella, niin en miellä Rihtniemeä varsinaiseksi patikointikohteeksi. Pikemminkin se on upea paikka kasvien ja lintujen tarkkailuun sekä yleiseen maiseman fiilistelyyn.

Ja syysmyrskyillä Rihtniemeen kannattaa ehdottomasti ajaa katsomaan, miten meri tyrskyää. Ja talvella jäiden muodot ovat rannassa jylhät.

 

Rihtniemen lintulavalta löytyy hieno kompassiruusu.

KIIPEÄMME mukanani olevan Windy-koiran kanssa lintulavalle sekä lintutornin ensimmäiseen kerrokseen. Vaikka tornissa pääsisi kapuamaan ylemmäskin, ei koira ole ajatuksesta innostunut, ei tosin sen korkeanpaikankammosta kärsivä emäntäkään. Maisemat ovat matalaltakin tasolta huikeat.

Emme kahlaa pitkän heinikon läpi merenrantaan, sillä aivan meren äärelle pääsee hyvin noin kilometri ennen Rihtniemen lintutornia. Kyseinen paikka on helppo löytää, sillä Rihtniemeä kohti ajaessa oikealla puolella on leveä tie ja iso sähkökeskus, vasemmalla taas hyvä tienpätkä kohti merta ja iso kaapeli-taulu. Autollekin löytyy hyvin pysäköintitilaa.

Vinkkinä kerrottakoon, että myrskykeleillä tässä paikassa meri on möyrinyt jopa hurjemmin kuin Rihtniemennokassa.

Vastassa on todella kaunis luonnonranta, jossa on erikokoisia meren pyöreiksi silittelemiä kiviä. Aivan rannassa on isojakin kiviä, joiden päällä on mukava istua ja vaikka syödä eväitä. Vilkkaammatkin lapset luultavasti viihtyvät, koska lähellä on myös tilaa temmeltää.

 

Kesätaivaan värisiä sinisiipiä lenteli rantaruovikossa paljon.

WINDY viihtyy aina vedessä, ja nytkin se aloittaa omat kahlausleikkinsä. Minä istun sileällä kivellä ja juon termospullosta kahvia. Tähyilen merelle, ja yhtäkkiä näen, miten hieman kauempana olevalle isolle kivelle nousee merestä saukko. En ole ikinä saukkoa nähnyt luonnossa ja olen sen puuhia seuratessani ihastuksesta ymmyrkäisenä.

Harmittelen mielessäni, että pitkäputkinen kamera jäi kotiin, eikä mukanani ole kuin kännykkä. Sillä yritän napata kuvan ja onneksi saan otoksen, josta saukon kyllä erottaa, vaikkei se hyvä kuva olekaan. Iloitsen, että sain ainakin todistusaineistoa näkemästäni!

 

Windy-koira kahlasi meressä Rihtniemen retkellämme.

MERI-ILMASTA ja huikeista maisemista parisen tuntia nautittuamme lähdemme kotimatkalle. Olen nähnyt retkellä lintuja, peuroja, seurannut perhosten ja kimalaisten puuhia sekä ihastellut saukon seikkailua ison kiven päällä.

Hetken ajettuani säikähdän tien laidassa isoa ja tummaa eläimen hahmoa, mutta juuri pelästymistä enempää en ennätäkään, kun jo tajuan sen olevan puuveistos. Nauran mielessäni, että monenlaisia eläimiä Rihtniemen reissulla näin, mutta se olisi ollut jo vähän liikaa, jos vielä karhunkin…

Rihtniemen lintutorni sijaitsee osoitteessa Haurlahdentie 456, Pyhäranta.

Rihtniemi

  • Kenelle? Perheille, pariskunnille, yksin liikkeellä oleville, romanttisilla treffeillä oleville, luonnon ystäville, meren tuijottelusta tykkääville.
  • Miksi? Paikka on monipuolinen ja tarjoilee upeita elämyksiä ympäri vuoden.
  • Mitä mukaan? Vuodenajan ja kelin mukaan kannattaa varautua, kesällä esim. aurinkosuoja. Tuulen vuoksi kannattaa pakata mukaan myös lämmintä vaatetta. Jos omistaa kiikarit, ne kannattaa ehdottomasti pakata eväiden kaveriksi mukaan.
  • Mutta… Kannattaa varautua tien kapeuteen eli jos olet hyvin arka kuski, varaudu hengittelemällä syvään tai pyydä vaikka kaveri mukaan henkiseksi turvaksi.