Juha Kylänpää
Hakkuuaukon pitkä heinä on eilisestä sateesta litimärkää. Saappaiden yläpuolinen osa housuja kastuu nopeasti. Eihän se heinäkuussa haittaa, mutta reisitaskuista joudun pelastamaan puhelimen ylemmäs sivutaskuun ja sinne mahtumattoman havaintovihon pitämään kädessä.
RÄMPIMÄLLÄ hakkuulla teen osaltani valtakunnallista lintukartoitusta 10×10 km tutkimusruudussa nimeltä Viikainen. Toissa vuoden toukokuussa näin lähistöllä kanahaukan. Sen myötä laji kuuluu tämän ruudun pesimälinnustoon, mutta vain luokassa ”mahdollinen pesintä”. Tätä haluan korottaa, ja tavoitteeni on pieni läntti isoja kuusia kasvavaa oikeaa metsää. Siellä voisi kanahaukalla olla pesä. Tähän aikaan pesinnän varmistaminen on helppoa, koska poikasten ruoankerjuu kuuluu kauas.
Könyän aukon yli ja kierrän hetteikköistä pikkujärven rantaa. Hiljaisuus on pahaenteinen. Jos kuusikossa olisi asuttu pesä, emon pitäisi varoitella jo. Haahuiluni metsässä varmistaa: ei pesintää.
Rohjaaminen heinikossa takaisin pyörälle ei innosta, joten päätän kiertää järven. Matkalla voi tulla pesimisvarmuustietoa kohottava havainto jostain muusta lajista. Ei tule, mutta eteläpään hakkuulla pääsen metsä-/mökkitielle, jonka varrelle parkkeerasin fillarini.
SEPELITIETÄ on helppo kulkea jalkoihin katsomatta, mutta aivot älyävät näkökentän alarajalta jotain mustaa liikkuvaa. Niitä on monta ja katson tarkemmin. On pakko kyykistyä. ”Sammakoita!”
Suunnilleen sentin mittaisia otuksia hyppelehtii tien poikki. Ensin en älyä laskea ja sitten en enää voi, koska pitää keskittyä siihen, etten astu yhdenkään päälle. Sammakkoja pompahtelee noin 40 metrin matkalla satoja. Tällaista en ole koskaan ennen nähnyt. Ja paljonko jää tien ulkopuolelta näkemättä.
Huhtikuun loppupuolella ovat rusko- tai viitasammakot harrastaneet ryhmäseksiä järven rantavedessä ja kukin naaras on kutenut jopa 2 000 munan rykelmän. Niistä nämä pikkuloikkarit ovat.
Alkuun ne ovat uineet pyrstön avulla, hengittäneet kiduksilla ja kaapineet levää ja muuta kasvisravintoa vesikasvien pinnalta. Sitten ovat ilmaantuneet jalat.
Sitä ovat seuranneet kumoukselliset päivät. Poikaset ovat lakanneet syömästä ja eläneet surkastuvasta pyrstöstä saamallaan ravinnolla. Ruoansulatuskanava on mullistunut kasvissyöjän muuttuessa pedoksi. Kidukset ovat muuntuneet keuhkoiksi. Kaikkien kehitys on mennyt samaa tahtia, ja niinpä poikasmassa on noussut maalle samanaikaisesti.
Ruokaa ei rantautumispaikassa olisi riittänyt kaikille. Siksi niiden on pitänyt lähteä liikkeelle. Satun olemaan paikalla niiden levittäytymisessä juuri oikealla hetkellä.
