Laitilan kaupunki etsii usean miljoonan säästöjä. Toukokuussa käynnistyneet kaupungin työntekijöitä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tällä viikolla. Kaupunginhallitus päätti ottaa käyttöön laajat keinot synkkenevän taloustilanteen kirkastamiseksi.
Laitila aikoo tulevien reilun kolmen vuoden aikana vähentää henkilöstöä noin 60 henkilötyövuoden verran. Se on paljon. Henkilötyövuosi tarkoittaa kokoaikaisen työntekijän työpanosta vuoden ajalta. Kaupunki arvioi henkilöstövähennysten koskevan korkeintaan 135 henkilöä eli noin neljännestä kaupungin kaikista työntekijöistä.
Kunnan tarjoamia toimintoja voidaan supistaa, toimipisteitä vähentää, työntekijöiden tehtäväkuvia muokata ja yhdistää, siirtyä ostopalveluihin, jättää vakansseja täyttämättä, osa-aikaistaa tai irtisanoa työntekijöitä.
Kuntalehdessä (15.8.) muistutetaan, että sopeutuspäätökset eivät riitä kuntatalouden parantamiseen vaan ratkaisevaa on, että ne viedään käytäntöön. Laitilassa keinot ovat laajat, mutta supistusten käytäntöön vieminen on haastavaa, sillä kuntien velvoitteet eivät ole vähentyneet vaan pikemminkin kasvaneet muun muassa työttömyyden hoidossa.
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio arvioi blogissaan (20.8.), että julkisen talouden näkymä on sitkeän alijäämäinen, joten muutosneuvottelut, veronkorotukset ja uudet leikkaukset tulevat olemaan arkipäivää julkisella sektorilla vielä useiden vuosien ajan.
Tuloveroruuvin kiristys näyttää yhä todennäköisemmältä myös Laitilassa. Säästöjen tarkemmat kohteet paljastuvat syksyn aikana, kun Laitilassa työn alla oleva talouden tasapainottamisohjelma valmistuu.
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi