Kotoharjun laajennusosan infraa on alettu rakentaa – Kallion louhinnasta aiheutuu melua

0
Kotoharjun asuinalueen laajennusosassa louhitaan kalliota uutta katua sekä viemäriä ja vesijohtoa varten.

Kotoharjun asuinalueen laajennusosan infran rakentamiseen liittyen tehdään lähikuukausina melua aiheuttavia louhinta- ja murskaustöitä. Alueella esimerkiksi louhitaan kalliota uutta katua sekä viemäriä ja vesijohtoa varten.

Työt johtuvat siitä, että Kotoharjun asuinaluetta laajennetaan ja alueelle tehdään lisää omakotitontteja.

ERILAISIA melua aiheuttavia töitä, kuten louheen murskausta, voidaan tehdä maanantaista perjantaihin kello 7–20 elo–joulukuun välisenä aikana. Työmaakyltin mukaan työt valmistuvat lokakuussa.

Melun leviämistä asuinrakennusten suuntaan pyritään estämään sijoittamalla työkoneet kallioleikkausten tai louhe- ja murskekasojen taakse suhteessa häiriintyviin kohteisiin. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia, ettei 7–22 välisenä aikana aiheudu yli 55 desibelin äänitasoja.

Kaupungin ympäristönsuojeluun jätetyn ilmoituksen mukaan melua käydään myös ajoittain havainnoimassa aistinvaraisesti lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Lisäksi toiminnasta tiedotetaan lähimpiä häiriintyviä kohteita enintään 300 metrin etäisyydellä toiminta-alueesta.

KAUPUNGIN ympäristöpäällikön määräysten mukaan alueella voidaan murskata vain sieltä louhittua kiviainesta ja vain se määrä, joka hyödynnetään alueen rakennustyössä. Murskaustyötä saa tehdä yhteensä enintään 49 päivää elo–jouluun aikana.

Melun, tärinän ja pölyn vaikutuspiirissä oleville kohteille Kotoharjun alueella,​ on etukäteen toimitettava tiedote,​ jossa kerrotaan työstä,​ sen kestosta ja aikataulusta sekä vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot.