Laitilan väkiluku kasvanut alkuvuonna 55 asukkaalla – Vakka-Suomessa vahvaa imua

0
Kesäkuussa neuvolasta kerrottiin, että Laitilaan odotetaan syntyvän tänä vuonna noin 70 vauvaa. Se on kymmenkunta enemmän kuin vuosina 2022 ja 2023. Tämän viikon keskiviikon tilanne: 45 syntynyttä.

Laitilan väkiluku on kasvanut tasaista tahtia koko alkuvuoden. Väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan Laitilan asukasluku on tammi–kesäkuun välisenä ajanjaksona kasvanut 55 henkilöllä.

Kuluvana vuonna Vakka-Suomen alueella on muuttoliikkeen perusteella imua, sillä Kustavia lukuun ottamatta kaikissa seutukunnan kunnissa ja kaupungeissa asukasluku on kasvanut.

Koko Vakka-Suomessa väkiluku on tämän vuoden tammi–kesäkuun välisenä aikana kasvanut 96 asukkaalla, ja seutukunnalla oli kesäkuun lopussa yhteensä 30 304 asukasta.

ASUKASLUKUUN suhteutettuna väkimäärä on Vakka-Suomessa kasvanut eniten Pyhärannassa ja Laitilassa.

Pyhärannassa väkiluku on kasvanut 14 asukkaalla, lähes 0,9 prosentilla. Laitilassa 55 asukkaan kasvu tarkoittaa noin 0,7 prosentin kasvua.

Laitilassa ja Pyhärannassa luonnollinen kehitys, eli syntyneiden ja kuolleiden suhde, on ollut alkuvuonna tasapainoinen eli syntyneitä on ollut lähes tai juuri saman verran kuin kuolleitakin.

Lisäksi Laitilassa asukasluvun kasvu on viime vuosien tapaan pohjautunut maahanmuuttoon. Pyhärantaan taas on alkuvuonna muuttanut asukkaita muualta Suomesta.

KOLMANNEKSI eniten väkiluku on suhteessa väkimäärään kasvanut Vehmaalla: vajaan 0,4 prosentin asukasluvun nousu tarkoittaa vähäväkisessä kunnassa 10 henkilöä.

Uusikaupunki kasvoi asukasmäärältään 22 hengellä, mikä tarkoittaa lähes 15 000 asukkaan kaupungissa 0,14 prosentin kasvua.

Taivassalo pääsi nippa nappa plussan puolelle, sillä sen asukasluku kasvoi ensimmäisen vuosipuoliskon aikana yhdellä.

Kustavi oli seutukunnan ainoa, jossa muuttoliike on ollut ensimmäisen vuosipuoliskon aikana negatiivinen. Sen asukasluku laski 6 hengellä.

LAITILAN naapurikunnassa Mynämäessä on niin ikään ollut imua, sillä sen asukasluku on ennakkotietojen perusteella kasvanut ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 21 ihmisellä.

Sen sijaan Eurassa, Eurajoella ja Raumalla asukasluku on laskenut. Eurassa väkimäärä on vähentynyt 23 asukkaalla, Eurajoella 35 ihmisellä ja Raumalla väkimäärä on vähentynyt 76:llä.

Asukasluvut 30.6.

  • Laitila: 8 496
  • Kustavi: 943
  • Pyhäranta: 1 944
  • Taivassalo: 1 706
  • Uusikaupunki: 14 960
  • Vehmaa: 2 255
  • Mynämäki: 7 536
  • Eura: 11 161
  • Eurajoki: 9 108
  • Rauma: 38 756