Muistan, miten lapsena kiipeiltiin puissa, leikittiin poliisia ja rosvoa, tehtiin itse hajuvettä ruusunlehdistä, pelattiin kirkonrottaa ja monia muita ulkopelejä. Odotettiin jännittyneinä Apu-lehden ilmestymistä ja sitä, kuka oli viikon paperinukkena ja innolla leikattiin nukke ja asusteet irti lehdestä ja leikittiin.
Kesät Suomessa ja mummolassa olivat elämän ihanuutta. Pääsi heinätöihin ja opittiin leipomaan. Kanalasta haettiin kananmunat ja navetasta lehmien rehua. Näistä tuli maukkaat kaakuut, jotka leivottiin papan puimurin päällä. Iloa riitti niin kauan, kunnes pappa huomasi leipomukset. Tämän jälkeen juostiinkin piiloon viljapellon suojiin. Kun tilanne rauhoittui, oli oiva hetki mennä navetan vintille ja hypittiin sieltä alas heinäkasoihin. Näitä hetkiä on ikävä.
Opiskellessani nuorena tyttönä päivähoitajaksi, minun oli vaikea ymmärtää opettajan hokemaa; leikki on lapsen työtä. Tämä siksi, että lapsethan eivät tee työtä. Vuosien kuluessa olen ymmärtänyt, että eihän kyse ole työnteosta. Leikkiessään lapsi sisäistää kaiken oppimansa. Tämä vaihe on aivan välttämätöntä, jotta lapsi voi oppia uutta.
Maailma on muuttunut, ja sen myötä myös leikille jäävä aika on vähentynyt. Lapsilta ja nuorilta vaaditaan entistä varhaisempaa ja tavoitteellisempaa oppimista. Lisäksi harrastukset vievät yhä isomman ajan lasten ja nuorten ajasta, jo pienestä pitäen. Siirryttäessä työelämään tämä sama ilmiö jatkuu. Työelämä on jatkuvaa muutosta, joka vaatii tehokkuutta ja seuraavaan muutokseen siirtymistä. Ei ole aikaa muutoksessa elämiseen, kun pitää jo kehittää uutta.
Olemmeko itse aiheuttaneet lasten pahoinvoinnin ja oppimistulosten laskun sekä työelämän työssäjaksamisen heikkenemisen? Koska on aikaa leikkiä ja sisäistää oppimaansa ja elää työelämän muutoksessa?
Minulla oli aikaa leikkiä. Huolimatta ikimuistoisista leipomishetkistä puimurin päällä, minusta ei tullut leipuria. Ripaus suolaa ja sokeria, niin lopputulos olisi voinut olla toinen. Sain kuitenkin aikaa leikille ja monta hyvää muistoa. Ne ovat kannatelleet minua tähän päivään.
Tavoitteellinen oppiminen on tärkeää samoin työelämän kehittäminen. Ei unohdeta kuitenkaan leikin ja muutoksessa elämisen merkitystä. Hyvä kaakku voi tulla vain hyvästä pohjatyöstä ja siihen me jokainen voimme vaikuttaa.
Virve Aho
Kirjoittaja on Laitilan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja