Ihmettelen unenpöpperössä puolison ostaman hammastahnatuubin ulkonäköä, se kun on vähän erikoisen mallinen. Mutta markkinoille nyt ilmaantuu koko ajan uusia tulokkaita ja tämä näyttää vähän apteekista ostettujen tuotteiden kaltaiselta. Ja mikä tärkeintä: ilman silmälasejakin erotan selkeästi tuubissa lukevan tekstin ”Hammastahna”, vaikka mitään muuta en kunnolla näekään siitä lukea.
Kun alan pestä hampaita, ihmettelen tahnan makua. Poissa on mintun raikas maku, tai oikeastaan ylipäänsä maku, josta tulisi mieleen hammastahna. Vähän tympeä, mutta jotenkin tutulta se kuitenkin maistuu, mietin suuta huuhtoessani. Olisiko siinä kuitenkin aavistus samaa kuin viimeksi hammaslääkärin vinkistä ostamassani tahnassa?
Haen silmälasit ja alan lukea tuubin takakannen pientä tekstiä: ”Maksanmakuinen hammastahna koirille. Sisältää entsyymejä.” Että sellainen kesäaamun aloitus sitten.
Mies saa hetkeä myöhemmin makoisat naurut, kun kerron hänelle hampaidenpesutoilailustani. ”Vaikka sullehan näitä tapahtuu”, hän hymähtää sitten hyväntahtoisesti ja alkaa muistella esimerkiksi sitä, miten lainasin hänen kuivien silmien hoitoon tarkoitettuja silmätippojaan.
Totta tosiaan! Tipat kirvelivät silmissä ihan hitokseen ja kun ihmettelin, miten puoliso ei ole kertaakaan valittanut silmätippojensa polttelevan niin kauheasti, hän totesi tyynesti, ettei hänellä ole silmätippoja, vaan korvatippoja. Ahaa, no nytpä sitten tiedän, miltä korvatipat tuntuvat silmissä.
”kesälomalla opin senkin, miltä koirille tarkoitetut kuivatut ankkafileet maistuvat, koska luulin sellaista keksiksi.”
Moka on siis myös oiva mahdollisuus oppia jotakin ihan uutta!
Ai niin, kesälomalla opin esimerkiksi senkin, miltä koirille tarkoitetut kuivatut ankkafileet maistuvat, koska luulin sellaista keksiksi. Ja viimeaikaisten toilailujeni perusteella tiedän senkin, mitä tapahtuu, kun laittaa käsitiskiainetta astianpesukoneeseen (kerrottakoon, että tapahtuu paljon, eikä mikään ole kovin kivaa).
Olen syntynyt perheeseen, jossa kaikenlaiset kommellukset kuuluvat olennaisina geeniperimään. Toisille perheenjäsenille sattuu enemmän kuin toisille. Kerran teini-iässä huusin ottavani perheestäni eron, kun kyllästyin mökkireissulla äidin ja nuorimman veljeni aikaansaamaan kommellusten sumaan. Muistan, että sen loppuhuipennus oli ollut auton katolle unohtunut koiran juomakuppi, joka mökkitien risteyksessä paiskautui etulasin ja konepellin kautta tienpientareelle. Äitini vain totesi tyynesti, että ei perheestään voi erota.
Kaikenlainen harmiton mokailu on kuitenkin elämän suola, ja on melkoinen siunaus, jos kykenee nauramaan toilailluilleen ja suhtautumaan elämän pieniin kommelluksiin vähemmän vakavasti. Sillä kaikille myös niitä oikeasti vakavia hetkiä tulee eteen ja silloin asiat saavat erilaiset mittasuhteet.
Joskus sitä vain tulee puhuteltua tuttua ihmistä aivan toisen ihmisen nimellä, odotettua bussia väärällä puolella tietä tai pestyä hampaansa koirien maksanmakuisella hammastahnalla. Nyt kesälomakauden päätyttyä alkaa taas aherrus, päivät lyhenevät ja tummuvat – ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme.
Hyväntahtoinen nauru on vertaansa vailla olevaa elämän eliksiiriä – eikä edes maistu maksalle.
Solina Saarikoski
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien toimittaja