
Laitilan uimahalli ei aukea yleisölle totutussa aikataulussa syyskaudella.
– Emme valitettavasti osaa vielä sanoa, milloin uimahalli aukeaa. Syyskuun aikana yritämme saada rekrytoitua lisää henkilökuntaa ja ylipäänsä selvittää, milloin hallin avaaminen on mahdollista, kaupungin vapaa-aikapäällikkö Emilia Andersson kertoo tilanteesta.
– Tietysti toivomme, että ovet voitaisiin avata mahdollisimman pian, hän lisää.
AUTIONA uimahalli ei kuitenkaan ole, vaikka se ei yleisölle auki olekaan.
– Vakka-opiston vesiliikuntaryhmät aloittavat kautensa normaalisti, samoin koululaisuinnit järjestetään koulujen aikataulujen mukaisesti.
Kansalaisopiston puolesta tulee ryhmiin ohjaaja, koululaisuinneissa taas opetuksesta vastaa joko opettaja tai kaupungin liikuntatoimen henkilökunta. Vähintäänkin toiminnan turvaamiseksi tarvitaan sivistystoimen puolesta siis uinninvalvonta.
UIMAHALLIIN aiotaan palkata kaksi liikunnanohjaaja-uinninvalvojaa sekä kaksi uinninvalvojaa. Muut rekrytoinnit ovat vielä kesken, mutta työssään on aloittanut liikunnanohjaaja-uinninvalvoja, joka toimii myös uimahallin vastuuohjaajana.
Tähän tehtävään valittiin laitilalainen liikuntaneuvoja Lotta Huuhtanen, joka on toiminut liikunta-alan erilaisissa tehtävissä lähes 15 vuoden ajan.
– Olen työskennellyt myös esimerkiksi Laitilan uimahallissa.
ANDERSSON kertoo, että toiseen liikunnanohjaaja-uinninvalvojan tehtävään on hakuaika 29.8. saakka. Kaksi uinninvalvojan vakanssia on puolestaan laitettu kaupungin sisäiseen hakuun.
– Se on hyvän hallintotavan mukaista, kun kaupungissa on ollut koko henkilöstöä koskeva yhteistoimintamenettely. Nyt yt-neuvottelut ovat päättyneet, ja sisäistä hakuaikaa on 28.8. saakka.
– Uinninvalvojaksi ja uimaopettajaksi voi kouluttautua hyvinkin nopeasti, jos henkilöllä muuten vain on esimerkiksi työhön sopivaa kokemusta tai taustaa, Lotta Huuhtanen tietää.
KAUPUNKI päätti keväällä ottaa uimahallipalvelut omalle vastuulleen sen jälkeen, kun kilpailutuksessa ei saatu yhtään tarjousta palveluntuottajilta ja suorahankintaan siirtymisen jälkeen tarjouksia tuli vain yksi.
– Suoranhankinta keskeytettiin, koska esimerkiksi riittävää vertailua hankinnan hinnoista ei voitu tehdä, Andersson kertaa tilannetta, josta Laitilan Sanomatkin on uutisoinut kevään ja kesän aikana.
Kaupunki omistaa uimahallikiinteistön, mutta on jo pidempään ulkoistanut sen palvelut. Nyt se siis ryhtyy pyörittämään hallin toimintaa itse.
UIMAHALLIN palvelut siirrettiin kaupungin vastuulle taloudellisista syistä sekä siksi, että kaupunki haluaa kehittää uimahallin ja yleisemmin liikuntapuolen toimintaa, jolloin sen intressinä on palkata omaa henkilökuntaa.
Tavoitteena onesimerkiksikasvattaa uimahallin kävijämääriäsekä laajentaa liikuntapalveluja ja aloittaa muun muassa liikuntaneuvonta.
– Ensin panostetaan kuitenkin siihen, että saadaan toiminta uimahallissa käynnistymään ja pyörimään hyvin. Suunnitelmia meillä on kuitenkin jo paljon siitä, miten liikuntapalveluja voitaisiin tulevaisuudessa kehittää, Andersson ja Huuhtanen sanovat.
TARKOITUKSENA on panostaa esimerkiksi liikuntaneuvontaan.
– Se on yksi iso syy siihen, että olen tästä työstä niin innoissani, Huuhtanen myöntää.
Liikuntaneuvonta voi olla yksilöllistä tai sitä voidaan tehdä ryhmässä. Palvelua toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa.
– Kunnasta riippuen palvelun piiriin pääsee joko lääkärin lähetteellä tai matalalla kynnyksellä ilman lähetettä. Nyt ainakin ajatuksena meillä on, että palvelu voisi olla mahdollisimman helposti saavutettavissa eli ilman lähetettä.