”Rauha ei ole itsestäänselvyys” – Laitilan sankarihaudoille laskettiin muistoseppele keskiviikkona, jolloin jatkosodan päättymisestä tuli kuluneeksi 80 vuotta

0
Laitilan sankarihaudoilla järjestettiin keskiviikkona seppeleenlaskuseremonia. Laitilan seurakunnan kirkkoherra Petri Laitinen piti haudalla puheen.

Jatkosodan päättymisestä tuli keskiviikkona kuluneeksi 80 vuotta. Suomi ja Neuvostoliitto sopivat tulitauon alkamaan 4. syyskuuta, ja välirauha raskaine ehtoineen solmittiin 15 päivää myöhemmin. Laitilan sankarihaudoille laskettiin keskiviikkona muistoseppele.

Puheen pitänyt kirkkoherra Petri Laitinen muisteli puheessaan Suomen sotien raskaita menetyksiä. Hän kuitenkin muistutti, että tämän uhrauksen ansiosta Suomi säilytti itsenäisyyden.

– Mitä sota-ajan kokemukset opettavat meille tänä päivänä? Sitä, että meidän täytyy pitää hyvä huoli omasta puolustuskyvystämme, Laitinen sanoo.

Jo 2,5 vuotta kestänyt sota Ukrainassa on Laitisen mukaan tuonut monien suomalaisten mieliin sen, ettei rauha välttämättä ole itsestäänselvyys. Laitinen kertoi, että helmikuussa vuonna 2022 joukko laitilalaisia ja ukrainalaisia perheitä kokoontui Laitilan kirkkoon rukoilemaan niiden puolesta, jotka olivat lähdössä sotaan.

– Seuraavana aamuna viisi ukrainalaista miestä lähti sotaan, kuten tästä kirkosta lähdettiin myös noin 80 vuotta aiemmin, Laitinen sanoi.

Laitinen toi esiin, että vaikka monissa maissa on luovuttu asevelvollisuudesta, Suomessa siitä on pidetty kiinni.

– Suomalaisten maanpuolustustahto on vahva. Me tarvitsemme kuitenkin myös entisajan yhteishenkeä, jotta voimme selvitä yhtenäisinä ajan muutoksissa.

Sankarihaudoilla järjestettiin keskiviikkona kunniavartio. Lisäksi Laitilan Reservialiupseerit ja Laitilan Reserviupseerit toivat Suomen, Laitilan Kaatuneitten omaisten, Laitilan Sotaveteraanien sekä Laitilan Reservinaliupseereitten ja Laitilan Reserviupseereitten liput paikalle kulkueessa.

Seremoniaa oli seuraamassa parisenkymmentä ihmistä.