Tekeminen helpottaa ilmastoahdistusta

0

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Kestävän kehityksen viikkoa. Aihe on Laitilassa hyvin ajankohtainen, sillä kaupungissa valmistellaan parhaillaan ilmasto-ohjelmaa.

Ilmasto-ohjelman starttitilaisuutena järjestettiin avoin työpaja, jossa eri tahot miettivät yhdessä huolia ja toiveita, joihin ilmasto-ohjelman pitäisi ottaa kantaa. Huolilistalle kirjattiin esimerkiksi Sirppujoen tila, metsien hakkuut ja maatalouden päästöt.

mainos

Kun puhutaan ympäristön tilasta, helposti päällimmäiseksi nousevat mieleen juuri tällaiset isot asiakokonaisuudet. Niiden äärellä voi tulla voimaton olo, että eihän meidän perhe, kylä tai edes kunta, pysty vaikuttamaan näin suureen asiaan, siksi tiistaina kaupungintalolla järjestetty kyläyhdistysten kestävyysilta oli huojentava.

Kyläasiamies Tauno Linkoranta jakoi tilaisuudessa Ilmastokestävä kylä -opasta. Opas on laadittu työkirjan muotoon. Yhdistys voi selata ja katsoa, mitä ollaan jo tehty ja ruksata ne kohdat. On innostavaa huomata, että kyläyhdistys on jo tehnyt paljon hyvää. Oppaasta saa myös vinkkejä, mitä muuta vielä voisi tehdä.

Vinkkeihin kannattaa tarttua, sillä ilmastotyö on yhdistyksille mahdollisuus. Ilmastotyö voisi helpottaa ihmisten ilmastoahdistusta, kun murehtiminen kanavoitaisiin tekemiseen. Parhaimmillaan yhdistykset saisivat uusia aktiiveja, jos vain toiminta on sellaista, että se koetaan merkitykselliseksi.

mainos

Ilmastotyö on myös yllättävän helppoa. Ilmastokestävä kylä -opas ehdottaa esimerkiksi, että harrastuksiin voisi mennä kimppakyydillä, istuttaa puita tai järjestää tavaroiden vuokrausta.

Teija Uitto