Mukavaa koulupäivää, huikkaan ovenraosta lapsilleni ja suljen oven. Ikkunasta katsomattakin tiedän, että he avaavat pyöränsä lukon ja hyppäävät sen selkään. Tytär ajaa läheiselle asvalttikentälle odottamaan kavereitaan, ja poika tapaa omat kaverinsa jossain matkan varrella. Kouluun on kaksi kilometriä matkaa, ja siihen kuluu pyörällä kymmenisen minuuttia. Kun lumi sataa maahan, he kulkevat kävellen. Silloin koulumatka ottaa hieman enemmän aikaa, mikä tarkoittaa hieman aikaisempia aamuja.
Lapsemme harrastavat kumpikin omaa lajiaan. Toinen käy neljä kertaa viikossa voimistelussa, ja toinen pelaa kolme kertaa viikossa sählyä. Koulumatka on heille paitsi erinomainen tilaisuus vaihtaa kiireellisimmät kuulumiset kavereiden kanssa, myös mahdollisuus harrastaa kevyempää liikuntaa. Lasten kun pitäisi liikkua useampi tunti päivässä. Vaikka kuopuksen voimistelutreenit kestävät usein jopa kolme tuntia kerrallaan, se ei yksin riitä täyttämään päivän liikunta-annosta kuin ehkä määrällisesti. Liikuntalautasella täytyy olla monipuolisesti erilaista sisältöä.
Syy, miksi emme kuljeta lapsiamme, ei kuitenkaan ole näin ylevä. Se on paljon itsekkäämpi ja osin pakonkin sanelema: Me vanhemmat olemme töissä. Jos lapsen koulu alkaa vasta yhdeksältä tai kymmeneltä, kuskaaminen vaatisi myöhästymistä töistä. Iltapäivällä tilanne olisi vielä vaikeampi, koska kummallakaan meistä ei olisi mahdollista lopettaa töitä yhden tai kahden aikoihin, kun lapsi lähtee koulusta.
Näin olisi siis siinäkin tapauksessa, että haluaisimme kuskata lapsiamme kouluun. Emme nimittäin halua. Minusta omatoiminen kouluun kulkeminen on hyvä tapa vahvistaa lapsen itsenäistymistä ja antaa hänelle mahdollisuus ottaa vastuuta opinnoistaan. Toki olemme joskus vieneetkin heidät kouluun, jos sää on ollut poikkeuksellisen kehno eikä säänmukainen varustuskaan auta lasta pysymään kuivana ja lämpimänä.
Perheemme on kuitenkin onnekas, koska lasten koulumatka on verrattain turvallinen. Lisäksi se oli jo kouluun mennessä lapsille tuttu. Kumpikin oli jo päiväkoti-ikäisestä asti ajanut sitä pyörällä edestakaisin, koska olimme saatelleet heitä päiväkotiin pyörällä aina silloin kun maa oli sula. Reittiä ei siis tarvinnut harjoitella käytännössä lainkaan.
Valehtelisin silti, jos väittäisin, etten koskaan tunne kylmän kouran puristusta rinnassani heidän lähtiessään. Päivittäin (ja monta kertaa päivässä) näen käsittämätöntä välinpitämättömyyttä liikenteessä. Niin aikuiset kuin vanhemmat lapsetkin käyttävät kännykkää ja ajavat suojatien yli kuin kaistapäät.
Olen opettanut lapsilleni, että heidän täytyy olla erityisen varovaisia juuri suojateiden edessä. Olen sanonut, että osa autoilijoista ei huomaa teitä, koska heidän puhelimensa varastaa heidän huomionsa. Olen käskenyt heitä odottamaan, kunnes he näkevät auton varmasti hidastavan. Toivon, että nämä neuvot pitävät heidät turvassa.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien toimittaja, joka toivoo lapsille liikuttavia hetkiä ja aikuisille malttia ja järkeä toimia liikenteessä.