Untamalan koulun oppilaat Elviira Rautomo ja Milja Vainio kehuivat kisapäivän menneen hyvin.
– Juoksussa sain pronssia ja pituushypyssä hopeaa, Elviira kertoi.
– Minullakin on mennyt ihan hyvin, vaikken olekaan saanut mitaleita, Milja lisäsi.
Kuudesluokkalaisina Elviira ja Milja ovat jo koulujen välisten kisojen konkareita.
– Tämä on vuoden kohokohta. Tykkään tosi paljon yleisurheilusta, Elviira hehkutti.
Myös Miljalle urheilupäivä toi kaivattua vaihtelua koulun arkeen. Päivä huipentui kyläkoulujen väliseen sukkulaviestiin. Elviira on valittu kisajoukkueeseen. Viime vuonna Untamalan joukkue pääsi kohottelemaan kiertopokaalia, ja tämän tempun uusiminen oli Elviiran mukaan tämän vuoden tavoite.
– Toivottavasti voitettaisiin nytkin, Elviira sanoi.
Kappelimäen koulua käyvä nelosluokkalainen Matias Aulin voitti 3.–4.-luokkalaisten pituushyppykisan.
– Paras laji oli pituushyppy, se meni hyvin, Matias kertoi jo ennen tulosten julkistamista.
Päivä huipentui kyläkoulujen väliseen sukkulaviestiin. Tällä kertaa voiton vei Kodjalan koulu, joka tuuletti voittoaan näyttävästi.
Tulokset
Tytöt 3-4 lk
60 m: 1. Sara Rantanen 9,58 2. Vivian Jaakola 9,78 3. Nelli Hyytiä 10,47 4. Emmi Hakala 10,52 5. Emma Alapeteri 10,50
pituushyppy: Sara Rantanen 371 2. Vivian Jaakola 348 3. Justiina Lukkala 296 4. Ella Soinu 293 5. Nelli Hyytiä 292
pallonheitto: 1. Sara Rantanen 38, 29 2. Justiina Lukkala 25,53 3. Vanessa Seitala 23,64 4. Sofia Söderman 21,71 5. Netta Aalto 21,05
Pojat 3-4 lk
60 m: 1. Julius Koivusalo 10,25 2. Väinö Vuorio 10,26 3. Nazar Shimihol 10,29 4. Otto Vainikainen 10,37 5. Niclas Peltomäki 10,41
pituushyppy: 1. Matias Aulin 334 2. Väinö Vuorio 327 3. Julius Koivusalo 307 4. Jimi Anto 301 5. Bohdan Kobets 293
pallonheitto: 1. 1. Reino Moilanen 36,06 2. Väinö Vuorio 32,75 3. Bohdan Kobets 31,21 4. Väinö Simula 29,97 5. Kimi Lalla 27,36
Tytöt 5. lk
60 m: 1. Iida Lassila 9,56 2. Fiina Soinu 9,91 3. Venla Rekola 10,12 4. Vanessa Salonen 10,16 5. Neena Lahdenranta 10,29
korkeushyppy: 1. Venla Rekola 113 2. Iida Lassila 113 3.Essi Saarela 110 3. Vanessa Salonen 110 5. Fiina Soinu 110
kuulantyöntö: 1. Vanessa Salonen 762 2. Nelli Jauhiainen 632 3. Iida Lassila 553 4. Josefina Rautoma 549 5. Fiina Soinu 524
Pojat 5. lk
60 m:1. Eeli Marttila 9,70 2. Alex Koivusalo 9,76 3. Elias Hanhiniemi 9,78 4. Akseli Hynnä 9,83, 5. Illia Mishchenko 10,00
korkeushyppy: 1. Eeli Marttila 120 2. Kasperi Saarinen 110 3. Illia Mischenko 110 4. Mikael Tursas ja Elias Hanhiniemi 105
Kuulantyöntö: 1. Alex Koivusalo 645 2. Illia Mischenko 637 3. Eeli Marttila 614 4. Mikael Tursas 560 5. Kasperi Saarinen 545
Tytöt 6. lk
60 m: 1.Anna Nadieiena 9,48 2. Iina Uusitalo 9,67 3. Elviira Rautoma 9,75 4. Odessa Niiranen 10,23 5. Zhenia Khorechko 10,27
pituushyppy: 1. Odessa Niiranen 3,66 2. Elviira Rautoma 365 3. Olivia Viherjälaakso 334 4. Ada Isotupa 320 5. Milja Vainio 308
keihäänheitto. 1. Aino Vuoriaho 20,79 2. Odessa Niiranen 16,57 3. Ilnoa Sillantaka 16,46 4. Meea Heinonen 13,67 5. Petra Jalonen 10,00
Pojat 6. lk
60 m: 1. Aaron Raiskinmäki 8,99 2. Abdullah Al-Saffar 9,18 3. Oliver Yli Antola 9,60 4. Yaya Witick 9,96 5. Vihtori Rantapere 10,24
pituushyppy: 1. Vihtori Rantapere 358 2. Matias Seitala 327 3. Eetu Suominen 302 4. Aapo Jousamaa 293 5. Juuso Vainio 245
keihäänheitto: 1. Leo Laaksonen 18,77 2. Matias Seitala 15,16 3. Martti Malkovaara 13,48 4. Juuso Vainio 13,10 5. Niklas Mikola 10,49
Kyläkoulutalojen välinen sukkulaviesti
Kodjala 58,3
Suontaka 59,1
Untamala 59,3
Soukainen 1.03,5