
Laitilan kaupunki esittää vielä tälle vuodelle noin 375 000 euron leikkauksia toimintakuluihin.
Hallitus käsitteli säästötoimia ja -ehdotuksia tällä viikolla ja seuraavaksi niitä ruotii kaupunginvaltuusto, jonka tulee antaa niille siunauksensa. Osa toimenpiteistä on jo saanut valtuuston hyväksynnän ja toteutettu.
Seuraavan kerran valtuusto kokoontuu 28.10.
LAITILAN kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa, että vuoden 2024 aikana laaditaan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2025–2027. Kevään aikana on kuitenkin todettu, että osa säästötoimista tulisi kohdistaa jo vuoteen 2024. Syynä on kaupungin synkkenevä taloustilanne: viime vuosien positiiviset tilinpäätökset ovat heikkenemässä rajusti. Esimerkiksi kuluvan vuoden talousarvio on noin 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Yhteensä vuosina 2024–2027 haetaan lähes neljän miljoonan euron säästötoimia. Alijäämää vastaan taistellaan sekä kuluja leikkaamalla että tuloja lisäämällä.
”Esimerkiksi Kappelimäen koulussa toimii yksi pienryhmä vähemmän, lukion ja perusopetuksen tuntikehykset supistuvat.”
SUURIMMAT säästösummat raavitaan kasaan kaupungin isoimmalta hallinnonalalta eli sivistystoimesta, jonka vastuulla on muun muassa opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäminen.
Sivistystoimeen ollaan kohdistamassa yhteensä noin 265 000 euron säästötoimet, joilla on hyvin konkreettisia seurauksia. Esimerkiksi Kappelimäen koulussa toimii yksi pienryhmä vähemmän, lukion ja perusopetuksen tuntikehykset supistuvat ja varhaiskasvatuksen kesäsulku pidentyy.
Säästöjä saadaan myös muun muassa tehtävien uudelleen organisoinneilla ja vakanssien täyttämättä jättämisellä. Itäkulman koulun lakkauttaminen syksystä lähtien on vaikutuksiltaan suurin yksittäinen säästötoimi.
MYÖS hallintotoimi sekä elinkeinotoimi ja asumisen yksikkö ovat esitelleet omat säästöehdotuksensa.
Elinkeinotoimi ja asumisen yksikkö sai viivan alle puristettua reilun 60 000 euron säästösumman, joka muodostuu työtoiminnan uudistamisesta sekä Kasitien yrityskeskuksen ylläpitokulujen lakkaamisesta. Yrityskeskus ei enää ole kaupungin kontolla, sillä sen myynnistäResaltek Oy:llepäätettiin toukokuussa.
Hallintotoimessa toimintakuluja vähennetään esityksen mukaan siten, että vakansseja jätetään täyttämättä ja ruokapalveluiden käyttöastetta lasketaan. Näin saadaan kokoon 46 600 euron säästösumma.
NYT ESITETYILLÄ toimenpiteillä saadaan kaikkiaan siis nipistettyä toimintakuluja 374 000 eurolla ja toimintatuotot vähenevät 25 000 eurolla.
Ulkoisia toimintatuottoja kasvatetaan 288 500 eurolla. Tästä iso osa muodostuu elinkeinotoimen ja asumisen yksikön työtoiminnan uudistukseen liittyvällä kotoutumiskorvauksella. Lisäksi esimerkiksi kansalaisopiston kurssimaksujen korotuksilla saadaan toimintatuottoihin 7 500 euron kasvu.