Keskustan isot katuremontit ovat pian valmistumassa – Koulutien ja Kananpolun isojen muutostöiden vastaanottotarkastus on ensi viikolla, Urheilutie asfaltoidaan ensi kuussa

0
Laitilan keskustassa on tehty paljon katutöitä, kun alueella on uusittu kunnallistekniikkaa ja parannettu liikennejärjestelyjä. Urheilutie on edelleen suljettu liikenteeltä, marraskuussa alueella tehdään vielä asfaltointitöitä.

Laitilan keskustassa on ollut jo pidempään käynnissä useampia isoja katuremontteja, joiden vuoksi katuja on ollut suljettuina liikenteeltä.

Esimerkiksi Urheilutien, Kananpolunja Koulutien myllerrys on johtunut siitä, että alueella on uusittu elinkaarensa päähän tulleet vesi- ja kaukolämpölinjat.

mainos
Kananpolku ja sen sekä Koulutien kulmaus ovat muuttuneet katusaneerauksessa valtavasti. Kananpolulle on esimerkiksi tehty korotettu väylä jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

LISÄKSI Koulutiellä ja Kananpolulla on toteutettu jo pitkään suunnitteilla ollut liikennejärjestelyjen muutos, jolla pyritään parantamaan pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuutta. Alueella liikkuu paljon koululaisia, sillä Koulutietä pitkin kuljetaan Kappelimäen kouluun, Varppeen yläkouluun ja lukioon.

Muutoksen myötä esimerkiksi Koulutie muuttuu yksisuuntaiseksi. Kananpolun päähän tulee autoille kääntöpaikka ja sekä Koulutien että Kananpolun reunaan on tehty korotettu pyöräily- ja kävelytie.

Kananpolulle tehty levike toimii hyvin esimerkiksi koululaisten saattoalueena.

ISO osa töistä on jo valmistunut, mutta jäljellä on vielä esimerkiksi asfaltointitöitä. Niitä tehdään marraskuussa Urheilutiellä, Vuokkopolulla ja Lehdokkikujalla.

mainos

Kananpolku ja Koulutie avataan pian liikenteelle, sillä niiden saneerauksen vastaanottotarkastus on ensi viikolla.

Koulutien yksisuuntaisuudesta kertovia liikennemerkkejä on jo asennettu paikoilleen.