Pankin mukaan hyökkäyksissä on käytetty hyväksi tavallisten ihmisten kodinkoneita, jotka on liitetty verkkoon esimerkiksi etäseurannan mahdollistamiseksi. Tuntuu absurdilta, että tavallisen ihmisen pesukonetta on käytetty pankkipalvelujen kaatamiseen, mutta näin se on.
Liikenne- ja viestintävirastoTraficom muistutti viime viikolla tiedotteessaan, että turvallisuusympäristö Suomessakin on muuttunut. Traficom eli kansallinen turvallisuusviranomainen nosti esille, että digitaalisen yhteiskunnan suojaaminen on yhteispeliä. Jokainen voi parantaa yhteistä turvallisuutta huolehtimalla omien verkkolaitteidensa turvallisuudesta.
Kyberturvallisuuskeskuksen verkkosivuilta löytyvät ohjeet, miten oman verkkonsa ja laitteensa saa suojattua rikollisten murtautumisyrityksiltä. Kyberturvallisuudesta huolehtiminen ei vaadi ammattilaisuutta, mutta tahtoa ja intoa perehtyä asiaan. Tarvittaessa apua voi pyytää luotettavilta tutuilta.
Viranomaiset ovat viime aikoina kiinnittäneet erityistä huomiota kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen. Esimerkiksi Laitilan kaupunki ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue osallistuivat muutama viikko sitten Lounais 24 -valmiusharjoitukseen, jossa varauduttiin pitkäkestoiseen sähkökatkoon. Harjoituksen yksi tulos oli, että valmiusharjoittelua tarvitaan, jotta tiedetään, missä haavoittuvaisuuksia on ja miten valmiutta poikkeustilanteisiin voidaan kehittää.
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi