Lasku hammashuollosta tulee lapsen nimellä, myös perintäkirjeet – Varha vastaa, että lasku lähetetään hoidettavan nimellä

0
Laitilan Sanomien lukija ihmetteli, miten lapsille voidaan Varhasta lähettää lasku. Varhan mukaan erikoissairaanhoidosta lasku tulee hoidettavan nimellä.

Laitilan Sanomiin soitti henkilö, joka oli harmissaan Varhan hammashuollosta alaikäisille osoitetuista laskuista. Yleisesti alaikäisten hammashuolto on maksutonta, mutta kyseessä oli erikoistoimenpide, josta perittiin maksu.

Postissa lasku tuli lapsen nimellä.

– Kymmenenvuotias voi heittää laskun roskiin tai jättää avaamatta, eivätkä vanhemmat tiedä mitään, soittaja harmitteli.

Kyseisessä tapauksessa kotiin ehti tulla kaksi perintälaskua lapsen nimellä ennen kuin huoltajat tiesivät asiasta. Soittajan mukaan vasta sitten, kun lasku menee ulosottoon, se lähetetään huoltajalle.

– Minun mielestäni tämä ei mene oikein. Enhän minä saa alaikäisen kirjettä avata. Mietin pitäisikö tästä valittaa oikeuskanslerille.

Soittaja on yrittänyt useita kertoja selvittää asiaa Varhassa, mutta hän ei ole saanut vastauksia kysymyksiinsä.

– Ei sieltä saa ketään kiinni. En ymmärrä, miksi alaikäisille lähetetään laskuja terveydenhuollosta. Ei näin voi olla. Voisiko joku asiasta tietävä Varhasta vastata, että miten tällainen käytäntö on mahdollista?

Varhasta vastataan

Erikoissairaanhoidon käynneistä peritään maksuasetuksen mukainen maksu silloinkin, kun kyseessä on alaikäinen potilas. Alaikäiseltä ei peritä poliklinikkamaksua, mutta esimerkiksi päiväkirurgisista toimenpiteistä ja hoitopäivästä sairaalassa maksu peritään.

Lasku lähetetään sen henkilön nimellä, joka on hoidettavana ollut. Mikäli lasku siirtyy perintään alaikäisen tiedon, niin perintäketju eli muistutus ja maksuvaatimukset kulkevat alaikäisen tiedoin.

Huoltaja tai huoltajat ovat elatusvelvollisia ja näin ollen heidän tulisi heidän alaikäisten lasten nimellä tulevat laskut maksaa. Mikäli huoltajat eivät kuitenkaan hoida laskua lapsen tiedoin, niin tämän jälkeen perintäyritys lähettää Varhaan huoltajakyselyn ja sitten se lähettää vielä erikseen huoltajalle tai huoltajille kirjeen. Jos sen jälkeenkään laskuja ei makseta, perintää jatketaan mahdollisesti oikeudellisen perinnän keinoin huoltajilta tai huoltajalta.

Maksuvalvonta, Varha

Muokattu 15.10. kello 13.20: Lisätty Varhalta tullut tieto, että alaikäiseltä ei peritä poliklinikkamaksua, mutta esimerkiksi päiväkirurgisista toimenpiteistä ja hoitopäivästä sairaalassa maksu peritään.